Viime viikonloppu kului tiiviisti metsissä ja kentillä. Lauantaina oltiin Onnin kanssa rotuottelussa koko pitkä päivä. Aamulla napattiin Susanna kyytiin ja suunnattiin auto kohti Lahtea, jossa muut joukkueen jäsenet Ulla-Maj & Pepe sekä Tuija & Aia olivatkin jo paikalla. Jälki kakkosen koirat aloittivat esineruudulla, joka sujui Onnilta ihan mukavasti, helposti ja nopsaan (28p, pari pistettä pois siitä, että juoksi läheltä kolmattakin esinettä ilmaisematta sitä). Tällä kertaa esineetkin tulivat suoraan ohjaajalle - lopuksi arvostelua odotellessa piti kuitenkin käydä tömäyttämässä yllätyshyppy etutassuilla päin tuomarin palleaa. Ties mitä liikkui koiran mielessä, mutta kuulemma ei vaikuttanut pisteisiin (päin vastoin kuulemma, positiivista, että on avoin ja iloinen koira - no joo). Tottiskentältä ei pisteitä herunut kuin 75, mutta helteisellä kentällä tehtyyn suoritukseen voi kuitenkin olla kohtuullisen tyytyväinen, sillä virheet olivat lähinnä teknisiä, keskeneräisyyksistä ja viime aikaisesta reenailun puutteesta johtuvia. Into ei lopahtanut ja vietti kesti loppuun asti (vaikka omaan silmään se ihan viimeisin terä - jonka tuntee siitä, että saa pelätä lähteekö homma jossain vaiheessa hanskasta eli meneekö hiukan yli ja rupeaako koira esimerkiksi hyppien ja pureskellen haastamaan ohjaajaa tai tekemään jotain muita sinkoiluja - puuttui, joskaan en tiedä, onko se suoritukselle yhtään pahitteeksi). Suurin pisteiden vähentäjä edelleen ne noudot. Ja yllätys-yllätys, nyt kun loppupää sujui eli kapulat paitsi irtosivat (hiukan hitaasti, mutta ensimmäisellä käskyllä kuitenkin), myös tulivat ohjaajalle (ei tuomarille), piti alkupään tietenkin levitä eli koira varasti (ihan uutta, aiemmin tuo aina lähtenyt vasta kontaktin ja käskyn kautta). Kalliita pisteitä meni myös eteenmenon myötä, kun koira meni maahan vasta neljännellä (huoh) käskyllä. Se saattaisi mahdollisesti johtua jopa siitä, että maahanmenoa eteenmenon yhteydessä ei ole kokeiltu vissiin kuin yhden kerran (paitsi kisoissa... joissa se sujunut ongelmitta). Sitten jäljelle. Takajälkeä lukuunottamatta hyvä jana, hyvä aloitus, hyvä ensimmäinen kulma (nämä muiden silmin tieltä nähtynä). Omaan silmään todella pitkään erinomaista jäljestämistä kuivuudessa ja kuumuudessa, kulmia vaikka kuinka, hurjan pitkiä tyhjiä keppejen välillä, 3 nostettua keppiä, tien ylitys, jonka jälkeen vielä pätkä pöheikköiseen rinteeseen, jossa jälki ilmeisesti katosi ja johonkin suuntaan hukkauduttiin. Jäljen tekijä ja Susanna meidät sitten tarpoivat noukkimaan ja kuulemma olisi enää helpoin loppupätkä ollut jäljellä (ja siltä se tuntuikin, että kulmia oli tuohon mennessä selvitetty jo ainakin seitsemisen kappaletta). Sepä ei paljoa auta, mutta koiran suoritukseen jäljelläkin ihan tyytyväinen kuitenkinolen. Pitäisi vissiin vaan harjoitella myös tosi pitkiä ja tositosi kulmaisia jälkiä, ettei iske uskonpuute missään vaiheessa. Kunhan saadaan pari palauttavaa helpompaa jälkeä ensin alle - sehän tuossa aina eniten harmittaa, kun koira tekee hyvin töitä, mutta loppupalkkaus jää saamatta.
17:sta jälkikoirasta ei tulosta tainnut tehdäkään kuin kaksi. Meidän joukkueen ainoasta tuloksesta ja koularista vastasi hienosti alokasluokan viestikoirakko Aia ohjaajineen. Onnittelut vielä!
Päivä oli pitkä, kahdeksan jälkeen illalla oltiin kotona, ennen puolta yötä nukkumassa - ja sunnuntaiaamuna jälleen herätys viideltä. Tällä kertaa Otso kyytiin ja auto kohti Mänttää. Aamu aloitettiin tottiksella, josta 75 pistettä (veljekset kuin ilvekset, vaikka siihen neyhtäläisyydet monesti loppuvatkin). Poikien eteenmenokoulu selvästi kaipaisi jatkoa, kun Otsonkin maahanmeno sen yhteydessä tökki pahemman kerran (ilmeisesti itse eteenmeno on vahvistunut, niin tuo maahanmeno ei enää pelkkänä yllätyksenä sujukaan). Muuten Otson lempiliikettä putoavaa maahanmenoa sitten tyrkytettiinkin vähän joka välissä (kesken seuraamisten, valmistelevien osuuksien sun muuta), mikä verotti pisteitä yhdestä jos toisestakin liikkeestä. Tyytyväinen olen kuitenkin siihen, että puutteista huolimatta, ehkä eteenmenoa lukuunottamatta, suoritus oli ihan iloinen ja kontakti erinomainen. Jälki oli vuorossa seuraavana ja ei voi kuin sanoa, että kuumaa ja kuivaa, mutta hyvin sujui. Janalla ei ongelmia, hiukan korjasi heti aloituksen jälkeen jäljestyspaikkaa tarkemmaksi, jälki sujui loppuun asti ja kaikki kepit nousivat. Aikaakin jäi vielä huimasti. Mutta kylläpä tuntui alo-jälki helpolta ja lyhyeltä! Janalta ja jäljeltä siis yhteensä täydet 170 pistettä ja kohti kisapaikkaa ja esineruutua. Hiukan kuumuus jo verotti vauhtia, mutta ei ongelmaa, sillä ensimmäinen esine löytyi heti ensimmäisellä lähetyksellä. Vaikka vauhtia ei ollut liikaa, oli koiralla kuitenkin selkeästi päämäärä mitä on tekemässä ja nenä auki, koska lähetin sen etukulmaan ja kesken etureunaa suuntautuvan matkan se sai hajun keskellä aluetta olevasta esineestä ja suunnisti sinne. Ohjaajan virhearvioinnin ja esineen suuhun ottamisen jälkeen annetun turhan ylimääräisen käskyn takia tosin -2p. Maastosta siis paria pojoa vaille täydet eli 198 pistettä ja kokonaistuloksena 273 pistettä ja JK1 ykköstuloksella. Taidettiin myös sijoittua kisan ykkösiksi ja nallekarhu myös muotovalioitui. Sikäli täytyy olla tyytyväinen, että Otson kanssahan jälkitreenit (jokusia pentumakkarajälkiä lukuunottamatta) aloitettiin vasta joulukuussa 2006 lumia odotellessa. Siihen asti otettiin satunnaisesti hakua, mutta silloin ei treenejä saatu kasaan kuin jonkun hassun kerran vuodessa ja kun niitä jaoin useammalle koiralle, niin eipä riittävää edistymistä voinut oikein odottaa. Niinpä tosiaan tuollon -06 joulun alla päätimme hyödyntää lumetonta talvea ja ehdimme aloittaa jälkiharrastuksen ja ajaa muutamia jälkiä ennen lumien tuloa. 2007 kesällä sitten harjoiteltiin vähän enemmän ja loppusyksystä ehdittiin pariin kisaan peruutuspaikalta. Niissäkin jälki jo siihen malliin sujui, ettei koulari silloinkaan kaukana ollut. Se ehkä hiukan harmittaa, etten aiemmin Otson kanssa alkanut jälkeä ottamaan. Onhan tuo aina osoittanut varsin vahvoja luontaisia jäljestämistaipumuksia (hakumetsälläkin tallaamatontakin aluetta yrittäessä käyttää tapana nostaa jälki vaikka mistä, siellä tokikaan ei niin toivottava piirre). Noh, ei se myöhäistä ole vieläkään. Eiköhän me huvin vuoksi ja mielen virkistykseksi reenailla edelleen (tai ei se mikään eiköhän ole, tottakai reenaillaan, kun molemmat siitä nautitaan) - kisaaminen on sitten toinen juttu. Sunnuntaina päästiin onneksi hyvissä ajoin kotia kohden ja koukattiin mökin kautta, niin pääsi Otsis uimaan päivän pölyt pois. Ajatuksena oli antaa sen kerrankin uida rauhassa ihan niin pitkään kuin tahtoo, kun ei ollut muita koiriakaan häirimässä. Mutta kun se pitkään oli taas niin todella pitkään, että jossain vaiheessa rupesin pelkäämään, että mitä jos ei se jaksakaan ja hukkuu ja ties mitä sydänkohtauksia saa. Joten vaivihkaa oli se kuitenkin lopulta houkuteltava pois vedestä. Uintimania siihen iskee, kun veteen pääsee (mutta niin iskee isäänsäkin ja vähän myös siskoonsa - lienee siis jopa perinnöllistä taipumus moiseen, kun ainakin tyttärensä Myytti taitaa myös olla vähintään samanmoinen tapaus, ellei jopa vahvistu sukupolvesta seuraavaan).
Valiojuhlat jäivätkin sitten siihen. Edelleen on mieli kovin haikea ja koti tuntuu vajaalta. Pientä Plättää on kovin kova ikävä, eikä yhtään päivää ole tainnut vieläkään mennä itkemättä.
Minä olen muistanut sinut niin kauniina kuvina
vakavina unina
muistanut paremmin kuin muita
Minä olen muistanut sinut
kipuna kiivaana, suruna sielussain
valona yössä vain...
Surua on yritetty hukuttaa työnteon ja muun ohessa muun muassa kiivaaseen tenttikirjojen lukemiseen ja erinäinen määrä opintoviikkoja on tainnut jo napsahtaakin saldoksi. Tarkoitus oli tuota vielä jatkaa, mutta Momo ilmoitti juoksuistaan ja kesän seuraava tenttipäivä jää väkisin astutusreissun alle, joten nyt pidetään lukemisesta ehkä tarpeellistakin taukoa ja yritetään järjestellä Ranskanmaalle lähtöä. Toivotaan, että homma onnistuu!
Kommentit