Nyt tapahtuu taas niin paljon kaikenlaista muuta (ei koira-aiheista), että blogikirjauksen aloittaminen on työn ja tuskan takana, kun ajatukset on ihan muissa asioissa. Kun nyt on kuitenkin jopa treeniaiheista kirjattavaa, niin sitä suuremmalla syyllähän se on kirjattava pikaiseen ylös, jos tahtoo myöhemmin näistä jotain muistaakin.

Ollaan siis päästy jopa metsään ja jopa tehty muutama janaharjoitus per nenä. Ihan kohtuullisia janoja. Onnilla oli ensimmäisillä vähän sellaista vauhti korvaa virheet -meininkiä, johon piti puuttua ja vaatia myös tarkkuutta, mutta muuten ei ihmeempiä. Tosin se vähän ahdistaa, että millään ei tunnu saavan peräkkäin kovin montaa toistoa sellaisesta täydellisestä janasta (suorasta, nopeahkosta, määrätietoisesta ja takajäljettömästä jne.) - varsinkaan useammalle koiralle yhtäaikaa. Noh ehkä se olisi liikaa toivottukin, joten pääasia, että ovat kelvollisia ja ennen kaikkea että on ylipäätään treenattu.

Koska viime jäljistä on jo hurjan pitkä aika (Onnille näemmä tehty viimeksi viime Hauhon leirillä joskus syyskuussa - muille vielä himpun verran kauemman aikaa sitten), piti ihan kaivaa esiin, mitä viimeisimmän treenin jälkeen kommentoin ja suuunnittelin jatkotreeneistä (tästä blogista on näin harvakseltaan treenaavalle siis jopa selkeää hyötyä!). Ja sehän meni näin:

"Täytynee ottaa taas joku janatreeni ja sitten voisi tehdä taas tuollaisen pitkän (pidemmän kuin tämä, ehkä vähintään voittajaluokan 1,5 kilometrisen) jäljen, jolle vaikka 2 (tai max 3, jäljen pituudesta riippuen) keppiä. Joka tapauksessa pitkähköt tyhjät pätkät. Pellolle olisi myös kiva - ja hyvä - päästä vielä tänä syksynä jäljestämään ja tarkkuutta hakemaan, joten ehkä se voisi olla sitten seuraava projekti. Sen jälkeen jos vielä ehtisi metsään jonkun fiilistelyjäljen tekemään ennen talven tuloa, niin hyvä (sikäli mikäli talvea taas tuleekaan)."

Josko katsois tuon janatreeniosion nyt suoritetuksi, niin seuraavana olis ohjelmassa nuo pitkät tyhjäpätkäiset jäljet. Ihan jees suunnitelma ja ne varmaan ehditään vielä tekemäänkin. Sen jälkeen täytyy katsoa tilannetta. Jos talvi uhkaa tai jos pellot ovat kovin märkiä, niin jätetään peltotreenit väliin ja siirrytään suoraan fiilistelyihin. Piikille ja Oodille nimittäin tein nyt jo parin viimeisen janatreenin sijaan pienet jäljet pellolle ja kyllä siellä vaan kovin märältä tuntui. Märimmillä vesilätäkköosuuksilla tuntui olevankin vaikeuksia, vaikka muuten ihan ajoivat asiansa. Kyllähän tuo tekniikka on sellainen kuin metsäjälkikoiralta voi odottaakin ja välillä aikamoista haahuilua, mutta katsellaan. Piikki varsinkin teki kyllä myös jokusen vallan loistavan tarkan kulman. Nautinnollista jopa. Pikselssonin kanssa on kyllä vaan aina jotenkin nautinnollista tuo tekeminen, jotenkin sellaista tuttua ja varmaa pitempienkin taukojen jälkeen - parasta on varmaankin se, että vaikka se välillä menee siinä määrin epätarkasti, että saattaa pellolla kadottaa jäljen kauaksikin, niin aina se sen myös uudelleen itse oma-aloitteisesti etsii, eikä tarvitse miettiä kysyykö se apuja saatikka, että se keskeyttäisi homman.  Aina sen kanssa touhutessa  myös nousee sama ajatus mieleen: jos Piikillä ei olisi ollut vatsalaukunkiertymää, niin kovin kovasti tahtosin vielä joskus sen jälkeläisen. Turhaa jossittelua tietenkin, mutta välillä täytyy silti leikitellä ajatusella. Kyllähän tuollainen O-lasten kaltainen kelpaisi yksi lisääkin.

Noh. Joka tapauksessa, jälkeilty sentään vähän on ja jatketaan niin pian kuin kyetään. Tämän aamuinen lääkärissäkäynti tosin tuotti taas sairaslomaa, eikä olo taida ihan lähipäivinä houkutella märissä metsissä rämpimiseen pakollista määrää enempää. Välillä kyllä mieli sinne palaa kuten myös määrättömän pitkille kävelylenkeille. Pieniä metsälenkkejä ja muutaman kilometrin kävelyitä tässä ehdittiin tosiaan jo tehdäkin, mutta hikilenkeille asti ei kunto tässä välissä vielä päästänyt. Vähän ajattelin tuollaisten vähitellen pidennettävien metsäilyjen vain karaisevan ja parantavan, mutta ainakaan toistaiseksi ei ihan niin käynyt - tiedä sitten mistä syystä vastustuskyky on sanonut itsensä irti ja tauti pitää nyt näin tiukasti otteessaan. Ehkä sairastetaan ne väliin jäänet parin vuoden flunssat nyt kerralla korkojen kera pois. Vaikka varsinkin näin pitempään jatkuessaan vetämättömäksi vetääkin, niin (niin kuin nyt kovin vahvasti mielessä on)  pientähän tämä vakavampien vaivojen rinnalla kuitenkin on - joten eiköhän ne jälkimetsät ja jalkoja eteenpäin houkuttelevat reitit meitä odota. Niin juu, eilen käväistessäni tekemään viimeisimmät janatreenit metsään siellä tosin olivat myös metsänturvajoukot ties missä raivaustouhuissa kaivinkoneineen. Toivottavasti eivät meidän suosikkimetsiä sentään ihan mataliksi pistä. Eli vastoinkäymisiä tuntuu kohtaavan meidän jäljestelyt, mutta ajatellaan positiivisesti niin, että ryppäinä treenaaminen ja pienet tauot välissä on vain hyvä oppimisen kannalta.