Helatorstaista lähtien sitä on saatu. Aurinkoa ja hellettä. Yhtäkkiä vain vähän vihertäneessä luonnossa kaikki on lähtenyt kasvamaan kohinalla - parin öisen sadekuuron entistäkin suurempaan vauhtiin siivittämänä. Aikas mainiota ja kaikessa vetämättömäksi vievyydessänkin virkistävää. Toisaalta kaikki tuo tarkoittaa myös sitä, että keväiset pihatyöt pitäisi kiireen vilkkaa saada tehtyä. Vähänhän se on lähinnä sellaista ikuista taistelua pihan täyttä villiintymistä vastaan ja isoimpien koirien jälkien korjailua, mutta aina sitä jotain uuttakin tulee kokeiltua - ja tänä vuonna taitaa kasvimaakin parin taukovuoden jälkeen saada asukkaita.

Kun töissäkin on pakko käydä ja lauman perushuolto ilman isompia reenailujakin vie mahdottomasti aikaa, ei reenisaralla ole ihmeempiä tähän hätään tapahtunut. Nyt keskitytään ei-koira-aiheisiin juttuihin hetken verran (niitä kun on kertynyt tähän hetkeen aika tavalla) ja tehdään, mitä ehditään. Viime viikolla en päässyt keskiviikkoisiin jälkitreeneihin, mutta sain kuin sainkin tehtyä Kipille ja Ruutille jäljet omalle pellolle - tällä viikolla uusiksi ja jäljet myös vähintään Cessielle ja Onnille, niin hyvä. Tiistain tottistreeneihin sen sijaan pääsin ja nuorimmaisten kanssa jopa kunnostauduttiin meillä normaalisti kovin vähäiseksi jäävillä luoksetuloharjoituksilla. Kipille, Ruutille ja Cessielle jokaiselle pari-kolme vauhtiluoksetuloa jalkojen välistä loppupalkkaamisineen. Ja ohoh, olen jopa himpun edistynyt omassa koordinaatiossani tuo liikkeen osalta! Cessiellä tuota tuli kokeiltua viime syksynä ja mitä sähellystä se silloin olikaan. Onnille otin reenien lopuksi noudot ja esteet kentällä ja mielessähän nuo vielä olivat (vaikka alkulämmittely matalammalla esteellä menikin vähän häsläykseksi). Hiukan on mietityttänyt, kuinka paljon tuota vielä uskaltaa hyppyyttää, mutta eipä noissa esteissä ainakaan näyttänyt nyt minkäänlaista ongelmaa olevan. Hieno homma.

Perjantaiselta Oulun reissulta lähti mukaan "uusi" koirankuljetin. Sisustukset on vielä kesken, mutta nyt päästään taas liikkumaan sen enempiä miettimättä. Aikasmoinen helpotus! Sitä kun on tottunut vain ottamaan ja lähtemään, niin kylläpä huomasi, miten jumissa sitä on ilman. Ei voi kuin toivoa, että uusi kuljetin palvelisi vähintään yhtä hyvin kuin edellinen. Vaan helteisen perjantain päätteeksi tapahtui Oulussa jotain vielä mukavampaa ja treffasimme Mariian & Teten, Kirsin & Kirpun sekä Sarin & Sagan kanssa. Keli oli loistava, tapaamispaikka vielä ihanampi ja pentuset kaikkein valloittavimpia. Kiitos, kun pääsitte tulemaan lyhyellä varoitusajalla pitkän helteisen päivän päätteeksi! Ilo oli nähdä kaikkia.

Tete & Kirppu Mariian helmoissa

Enpä ehtinyt päästä edes alkuun, kun omasta kamerasta loppui akku

Ruuti Ryökäleen pää vielä taltioitui, mutta siitä eteenpäin täytyy turvautua muiden kuviin - onneksi niitä tuli kiitettävästi!

Ryökäleen pää Kirsin kuvaamana (kuva Kirsi Heikkinen)

Jos oli kiva nähdä aina yhtä ihanaa sijoitustyttö Teteä ja näpsäkkää Sagaa, niin ihana oli nähdä myös pikku Kirppua ensimmäistä kertaa sen omaan kotiin lähdön jälkeen. Vielä sekin tuntui muistavan - valloittava pikkuinen (kuva ja kaikki seuraavat kuvat Kirsi Heikkinen)

Kipi ja Ryökis oli molemmat mukana reissussa, mutta joutuivat vuorottelemaan hihnassa olon ja sisarusten kanssa ilakoimisen välillä (kun muuten menee nahinaksi - kaikkien muitten kanssa molemmat tulevat toimeen ja keskenäänkin sisällä (+ autossa ja syövätkin sovussa samasta kupista), mutta ulkona Ryökiksen on pakko jossain vaiheessa ruveta kiusaamaan pientä kilttiä Kipinä-siskoaan. Tästä syystä siis kuvissa pääosin max neljä ipanaa.

Voiko paljon tämän loistavammiksi enää koirien temmeltämismaisemat mennä?

Ihanaiset Tete

Saga

Kipinä ja Kirppu

Kipinä

Kirppu vedessä

ja vielä koko porukka (näitä olisi ollut kiva yrittä enemmänkin, mutta kun se oma kamera ei toiminut ja väkikin alkoi oll vähän väsynytttä)

(alimmat kuvat Sari Haarahiltunen)

Kun kamera ei toiminut, otin pätkät videota:

 

Näitä fiksuja reissuja, kun lähtee suoraan yövuorosta ajelemaan. Ouluun. On perillä iltapäivällä, käy autokaupoilla ja iltakuudelta pentutreffeille (se oli kyllä iloisin osuus - yli kolme tuntia taisi vierähtää raittiissa meri-ilmassa). Iltayhdeksän jälkeen startti ja yön yli ajoa kohti Tamperetta. Väistämätöntä kai oli, että joskus yhden jälkeen alkoi nukuttaa siinä määrin, että tiukkaa teki, mutta Hirvaskankaan ABC:n pihaan asti selvisin. Siellä unet (tulipahan testattua, että uuden koirankuljettimen takapenkki on ihan kelvollinen torkkuihin) ja matka jatkui. Aamuksi selvisin Tampereelle ja hoidossa olleita koiria ulkoiluttamaan - ja siitä samoin silmin ja tosi pirteällä olemuksella pikavisiitille turistiksi Kauppiin pentunäyttelyyn. Se visiitti jäi jo aika lyhyeksi, vallankin kun en perjantaina aamutuimaan lähtiessani ollut osannut varautua moiseen helteeseen ja vaatetta oli päällä vähän turhan paksusti. Kuin se onkin, että tunnit vuorokaudesta vaan meinaa väkisin loppua kesken.

Vaan eipä voinut läpi Suomen ajellessa taas olla ajattelematta, miten kaunis maa tämä onkaan tähän(kin) aikaan vuodesta. Erityisesti aamun varhaisina tunteina, kun metsät on vielä kostean viileän ja houkuttelevan näköisiä - ja samoin lämpimän illan leppoisina hetkinä. Tietyllä tapaa tylsää ja karuahan tuo Tampere-Oulu välin pohjoispää on, mutta siinäkin on oma viehätyksensä. Vaan ehkä täytyy todeta, että samalla myös harmillisen pitkä maa. Olisihan se mukava, jos eri puolilla Suomea asuvilla pennuilla olisi lyhyemmät matkat toistensa luo ja voitaisiin treffata isommallakin porukalla useammin.

Lisäksi meillä on ollut viime torstaista lähtien kyläilemässä myös yksi kappale hörökorvia. Taika saapui Johannan & Antin lomareissun ajaksi hoitoon ja sopeutui joukkoon sulavasti niin kuin aina. Kipi pääsi rautatieasemalle vastaan (ja Ruuti pienelle pikapyrähdykselle, kun oli tuotu tytöt autoon), kun on jäänyt luvattoman vähiin viime aikoina kaikkinainen pentujen kanssa sivistyksen parissa liikkuminen. Eipä nuo kuitenkaan olleet moksiskaan kuulutuksista, kaikuvasta ympäristöstä, "itsestään" aukeavista ovista tai muusta asiaankuuluvasta vilinästä, vaan touhukkaina tutkivat asemahallia. Viime kerrasta ehtikin jo vierähtää hyvä tovi - silloin kun oltiin liikkeellä vielä viiden pennun kanssa.

Poseeraa nyt siinä sitten, kun joku kiitää koko ajan jaloissa

Kepa kovasti ilahtui Taikan jälleennäkemisestä

Viime kertaiseen Keltsin videoon liittyen... juu, olen edelleen hysteerinen ja käytän noita säännöllisesti verikokeissa sun muissa tutkimuksissa säilyttääkseni edes jonkinlaisen mielenrauhan. Onnilla & Bertalla on siis jaloissaan vain verikokeen jälkeiset teipit. Musiikin läpi kuuluva komentelu (oh, en osannut tietenkään poistaa sitä) on osoitettu Onnille, joka käy kovin rasittavaksi, kun keskityn muihin asioihin (kuten puhumaan puhelimessa ja kuvaamaan samalla laadukasta videopätkää) ja sen touhut on pakko katkaista ennen suurempaa insidenttia.