Vuosi vaihtui varsin kivuttomasti. Vuoden vaihtumista otettiinkin vastaan kotioloissa - olihan varsin monta ensimmäistä uutta vuottaan viettävää maisemissa. Tokikaan meillä ei pauku ihan niin paljoa kuin kaupungissa, mutta paukkuu ihan riittävästi kuitenkin. Cessiellä ja Keltsillä ei näyttänyt olevan ongelmia ja kun Nea otti paukut vastaan korvia lotkauttamatta, niin eivät pennutkaan niihin mitenkään reagoineet. Tampereella käväistessäni vaikutti puolestaan siltä, että uusi laki olisi hiukan ainakin etuajassa paukuttelua rajoittanut.

Pennut kasvavat ja kehittyvät tohinalla - ja itsellä alkaa taas aika ajoin olla paniikkikohtauksia ajatellessani sitä, että tammikuun lopulla ne alkavat jo lähteä omiin koteihinsa. Leikitellyt olen ajatuksella, millaista olisi pitää 11 pientä (ja vähän isompaakin) briardinpentua. Tai edes osa niistä. Vaan ei pidä ajatella, hyperventiloimaan siinä vain rupeaa. Nautitaan niin kauan kuin ne täällä ovat ja toivotaan, että tuovat uusiin koteihinsa niin paljon iloa, että saadaan nauttia myöhemminkin sitä kautta.

Reilu neliviikkoiskuvia (näitä seuraa lisääkin, kunhan keksin jonkun järkevän tavan jakaa ne osiin):

Keltainen:

Vaaleanpunainen:

Roosa:

Punainen:

 

Oranssimusta:

Merkkaamaton tyttö:

Fawn:

Sininen:

Kirppu (punamusta pikkupoika):

Merkkaamaton poika:

Ruskea:

Pikku Kirppu on selkeästi muita pienempi (alle 1,5 kg), mutta muutoin ovat suht tasakokoisia (2,5-3kg). Kirppu on kyllä varsin eläväinen poika, pieni ja vikkelä Kirppu Kiitäjä, mutta huolestuttaahan tuo silti. Ensimmäinen madotus on jäänyt kirjaamatta ylös. Tällä kertaa kokeilin nestemäistä Welpan-matolääkettä ja varsinkin molempien merkkaamattomien mielestä se oli suurta herkkua. Maistui osalle muistakin varsin hyvin, toisille vähän huonommin, mutta meni kaikilla helposti alas kuitenkin. Katsotaan josko toisenkin madotuksen hoitaisi tuolla ja kolmannen sitten tuttuun tapaan Axilurilla (yleensä olen nuo kaksi ensimmäistä kertaa madottanut Canexilla). Lisäruokaa on alettu maistelemaan neljän viikon kieppeillä ja nyt jo useamman kerran päivässä. Emänmaito taitaa edelleen olla se pääasiallinen ravinnonlähde, mutta pikku hiljaa siirtyy suunta muun ruoan puolelle.

Vilttejä, makuualustoja ja muita raahataan pissapareitten ohella jo ympäri keittiötä 

Vielä toistaiseksi pääsee Nea huilaamaan hetkeksi sohvalle, vaan saa nähdä kuinka kauan siellä saa rauhassa olla. Pitkään ei Nea kyllä malta pentujen ulottuvilta poissa olla, imettää edelleen kärsivällisesti ja siivoaa niin pissat kuin kakatkin huolellisesti (toki varsinkin pissojen perässä saa silti itsekin kulkea rätin kanssa kiitettävään tahtiin). Muutoin Nea on hurjan laiha. Vaikka ruokamäärät on valtavia, niin tuntuu, että kaikki menee vain maidontuotannon lisäämiseen, eikä koiraan itseensä jää mitään. Karvaa lähtee myös aika lailla, mutta mieleltään Nea on hyvinkin pirteä, joten eiköhän tuo fyysinenkin olemus aikanaan palaa entiselleen.

Suurin huolenaihe on tällä hetkellä nuo paukkuvat pakkaset. Kahdenkymmenen asteen (tai edes viidentoista) tuntumassa ja ylikin tuntuu olevan liian kylmää pikkuisten ulkoiluun totuttamiselle. Ihan ensimmäisellä kertaa mentiin reippaina ja uteliaina äipän perässä kynnykseltä ulos ja portaitakin alas innokkaina uuteen jännään paikkaan. Vaan eipä tainnut olla kovin mukava kokemus, sillä ei oikein sen jälkeen, vaan mieluummin jäädään ovensuuhun katselemaan ja varsin pian alkaa jo viluttaakin. Noh, toistaiseksi käydään katselemassa siitä ovensuusta ulos (ja toki aina välillä jokunen käy kokeilemassa vähän luntakin) ja jos tulee vähän leudompia ilmoja (edes sinne kymmenen asteen kieppeille tai alle) tai viimeistään hiukan ikää lisää, niin nostetaan porukka ulos ja pidetään liikkeessä.

 

Ulkoilumahdollisuuden puuttuessa ollaan yritetty järjestää aktiviteetteja sisätiloissa. Keittiö sai lisää kauniita sisustuselementtejä putkenpätkän muodossa:

Ja muutoin on päivittäisiä jaloitteluja ruvettu hoitamaan tuossa olkkari-eteinen alueella ja Cessieen ja Keltsiin tutustumalla:

Cessie & Pikku Kirppu

Vieraita on käynyt varsin paljon. Luottavaisilta ja reippailta vaikuttavat pennut sen mitä tässä vaiheessa ja näissä oloissa näkee. Tässä varmasti yhdet Nealle mieluisimmista kyläilijöistä:

Pirjo & Jussi eli Nean omaa perhettä

Muilla koirilla yskä vaikuttaisi helpottaneen, eikä Nea tai pennut näytä tautia sen kummemmin saaneen. Samoin näyttää ainakin toistaiseksi välttyneen tuo blondiporukka eli Piikki, Cessie & Keltsi. Mustista Bertta taisi päästä liki oireitta, Ootkin vaikuttaisivat olevan voitolla ja vain Oodin olen kuullut yskivän enää satunnaisesti. Uskaltauduttiinkin siis päästämään vierailulla ollut Nemo leikkimään Cessien kanssa eilen

On se hurjan suloinen poika. Keltsi-veikan rajut otteet vähän kauhistuttivat, joten Keltsi sai tyytyä katselemaan vierestä tai olemaan sisällä jäähyllä, mutta Cessien kanssa maittoi pienet juoksukierrokset. 

Pikaisella vierailulla on ehtinyt käydä myös Taika

Näihin talvisiin pakkastunnelmiin onkin hyvä lopettaa kiireessä näpytelty vuoden ensimmäinen blogikirjoitus. Viime vuotta leimasivat Momon ja loppuvuodesta Nean astutukset ja pennutukset.  Nean pentujen luovutus jää tämän vuoden puolelle, mutta Momon pentujen osalta voi todeta, että se oli aivan ihanaa aikaa lämpimissä kesätunnelmissa ja pennut saivat loistavat kodit. Kiitos vielä kaikille Momon poikien omistajille - toivottavasti nähdään tänäkin vuonna usein! Vuoteen mahtui myös useampi koira-aiheinen reissu - ja oma porukkakin kasvoi yhden alkuvuotisen reissun seurauksena Cessiellä ja myöhemmin Momon pentujen myötä Keltsillä. Muilta osin omien koirien kanssa harrastaminen jäi vähemmälle kuin aikoihin, vaan jospa tänä vuonna korjaisimme asian. Yksissäkään kisoissa emme viime vuonna käyneet, enkä muista vastaavaa viime vuosilta - tänä vuonna siis uuden vuoden lupauksena pistämme paremmaksi (näillä luvuin ei pitäisi olla kovin vaativaa, joten lienee jopa toteuttamiskelpoinen lupaus!). Kiitos kaikille ystäville ja tutuille viime vuodesta, toivotaan tästä vuodesta vielä parempaa!