Treenipatistelua2019-11-05T18:02:37+02:00Blog Integration Feed Generatorhttps://patistelua.vuodatus.net/patisteluahttps://patistelua.vuodatus.net/<![CDATA[Muutto]]>
Koska jokunen on kuulemma jo muutenkin eksynyt tuonne bloggerin puolelle uuteen blogiin, niin täytynee virallistaa muutto, vaikka olisinkin mielelläni vielä hetken aikaa siellä salabloggaillut ;p ja blogin ulkoasua valmiimmaksi muokkaillut.
Nyt uhkaa taas käydä niin, että kesken jää (mun toimintakykyni on selkeästi parhaimmillaan, kun saan touhuta rauhassa yksinäni), mutta toivotaan, ettei ihan tyystin kuitenkaan. Adios vuodatukselle toistaiseksi kuitenkin!
]]>2012-09-23T20:25:01+03:002019-11-05T17:50:47+02:00https://patistelua.vuodatus.net/lue/2012/09/muuttopatisteluahttps://patistelua.vuodatus.net/<![CDATA[Sittenkin!]]>
Cessie kävi ultrassa ja kyllähän siellä ihan potran näköinen pentue on kasvamassa. Viisi pentua laski eläinlääkäri ja kovasti toivomme, että tämä olisi lähellä myös lopullista lukemaa. Pienehkö pentue olisi tähän väliin kaikkein passelein - ja vaikkei ultraan niin ole luottamista lukumäärän osalta, niin ainakin Cessie tässä vaiheessa vaikuttaa mielestäni pienemmältä kuin Nea samoihin aikoihin, joten ihan hurjan kovasti toivotaan näin .
Cessien astuttaminen tästä juoksusta Eragonillahan kariutui kaikesta yrittämisestä ja unettomista öistä huolimatta (ensi vuoden lopulla uusi yritys, jota ei hevin päästetä kariutumaan). Varsin kiireisellä aikataululla uudeksi isäksi valikoitui "parasta mitä Suomesta oli tällä hetkellä saatavilla" eli... tadam, pikku Pätkis (Tosselin Ou-nou Haisuli)! Pätkishän on pienehkön kokoinen, tasapainoinen, eloisa briardpoika, jonka harrastusvalikoimasta löytyy niin tottista, jälkeä, paimennusta, agilitya kuin vähän purujakin (enempi kisaurakin starttaa varmasti hyvin pian, treeneissä poika toimii kivasti). Pätkis on terve poika terveistä taustoista ja koska kyseessä on oma kasvattini, myös suvusta, jonka tunnen varsin hyvin. Molemmilta vanhemmilta löytyy ominaisuuksia, jotka täydentävät toisiaan.
Hyvillä mielin jäädään siis odottelemaan tiineyden etenemistä. Tämä on selkästikin pentue, joka oli tarkotettu syntyväksi... näin päädyimme ajattelemaan ja näin jätimme asian etenemään, sillä mainittujen asianhaarojen vuoksi astutus venyi kohtuu myöhäiseen ajankohtaan (toki progeja oli otettu runsaasti ja edelleen oli ok, mutta normaalisti luomuastutuksen olisin ajoittanut jo aiempaan ajankohtaan) ja tyydyimme vain yhteen astumiseen, minkä lisäksi muutaman hutiyrityksen johdosta spermaa saattoi roiskahdella jo ennen onnistumista vähän (ja vähän enemmänkin) minne sattuu ja niin edelleen. En oikeastaan edes uskaltanut ajatella koko asiaa ennen ultraa. Uskomme siis, että näin oli tarkoitettu käymään melkein omalla painollaan. Ruu tosin oli sitä mieltä, että sen olisi kuulunut olla Cessien pentujen isä - siinä määrin se piti Sepestä huolta jo pitkään ennen juoksun alkamista ja toki jälkeenkin - ja kyllä Ruu olisi ollut myös Cessien oma valinta, jos meidän laumasta olisi valittu (ja mikä ettei, tuollainen salskea viriili nuori mies, huolehtiva ja huomaavainenkin vielä), mutta ehkä Ruun ei tarvitse tietää totuutta. Otso ja Kipi olisi puolestaan tainneet valita toisensa, jos olisi annettu (totta puhuen, voisin itsekin nähdä yhdistelmässä aika monta hyvää puolta, mutta ei se silti ole nyt suunnitelmissa ;)). Niin iloisia kuin pentu-uutisista ollaankin, niin ihan täysillä ei taida koskaan pystyä iloitsemaan. Huoli, aika isokin, on toki mielessä siitä, että kaikille pennuille löytyisi sopivat kodit - oman lauman koon kasvattaminen ei tällä hetkellä olisi kenenkään parhaaksi. Tämänkin osalta toivomme siis parasta. Cessie on ainakin selkeästi päättäväinen sen suhteen, että sen pennuista tulee maailman parhaita ja ihanimpia ja mitäpä muuta niistä voisi tullakaan... Super-Sepen ja Pätkä-Pötkön pennuista .
Ei turhaa hienostelua vaan mutalätäköissä viihtyviä pentuja lienee odotettavissa (yllä Pätkä) :p
Koska kesän päivitykset on jääneet olemattomiin, niin linkitetäänpä loppuun vielä edes pari kuvasivua (vaikka kamera on koko kesän temppuillutkin ja kuvat on mitä on - tänään vihdoin kamera kävi pikahuollossa, joten katsotaan, onko jatkossa laadussa muutosta). Ensimmäiseltä sivulta löytyy Oulun/Kiimingin erkkarireissun saldoa. Tosin itse erkkarikuvat jätetään tällä kertaa väliin ja keskitytään reissun toiseen isoon antiin eli T-pentujen treffailuun. Menomatkalla Ouluun koukattiin Nivalan kautta ja käytiin treffaamassa Tenua perheineen, Kiimingissä erkkaripaikalla päästiin näkemään ihanaa Sagaa (tästä ei ole kuvia, mutta onneksi Sagasta niitä löytyy muutenkin, kiitos Sarille), Muhoksella pikku-Kirppua, Oulussa niin ikään ihanaista Teteä ja paluumatkalla Jyväskylässä vielä Aidaa (sekä toki samalla myös ou-nou pentueen Maraa, jonka viime näkemisestä tosin ei ihan yhtä pitää aikaa ollut ehtinyt kulua - kiitos Annelle tarjoiluista). Kiitos kaikille, että saatiin tulla kyläilemään ja/tai toitte tyyppejä näytille ja että muutenkin olette jaksaneet olla aktiivisia! Toiselta sivulta löytyy kuvia Ou-nou pojista Litistä, Nemosta, Juksusta ja Pätkiksestä Tampereen treffailukeikalla. Hienoja poikia hienoine kampauksineen .
Näissä kuvissa ja tunnelmissa on hyvä aamuyöstä startata perinteiselle syysreissulle kohti Ranskaa ja kukkaiskaupunki Vendomea - viikonloppuinen National d'Elevage ja pari ylimääräistä päivää ympärillä kutsuu lämpimiin tunnelmiin!
Toipilas-Bertan seurana 29.07. Ystävykset kautta vuosien.
Vielä muutama kuva viimeiseltä uintireissulta mökille 27.07.:
Piikki & Oodi
Rakkaat kepit (ja autot, niitä olisi jahdattu vielä viimeiseksi jääneellä lenkilläkin, kun käytiin kakalla aamuyöstä muutama tunti ennen eläinlääkäriin lähtöä...)
On meillä tyhjää ilman viisasta ja vahvaa Piikkiä. Miten koira voikin niin täyttää olemuksellaan koko tilan. Maailman paras kotona asuva lapsikolmikko tuo Piikin lähelle, mutta kyllä se selvästi vielä on voimakkaasti läsnä meitä vahtimassa muutenkin.
Nyt on yritetty keskittyä aika lailla kaikkeen muuhun kuin koirajuttuihin - siinä määrin kuin se tällä porukalla on mahdollista. Aikas voimaton olo. Treenailtu ei olla ollenkaan ja harmittaahan se tietyllä tapaa (tuntuu, että menee nuo nuorimmaiset hukkaan, mutta toisaalta olihan se selvää jo siinä vaiheessa, kun ne tänne jäivät, että paitsi että aika on kortilla, niin vanhempi jengi tulee myös ensin). Jäljestäminen on jäänyt tältä kesää niin tyystin, että ei vuosiin, mutta ehkä me tuttuun tapaan ehditään taas tehdä parit jäljet ennen lumien tuloa. Kipin agitreeneissä on sentään jotakuinkin viikottain käyty sen jälkeen, kun ne taas kesätauon jälkeen elokuulla alkoivat - ne kun on maksettu etukäteen, niin on saanut itsensä juur juur raahattua paikalle. Itse oon toki edelleen onneton ohjaamaan, mutta ei kait sen pidä viedä koiralta iloa. Se vähä mitä on ollut tilaisuutta, varsinkin Cessie on ollut kyllä niiiin täynnä tarmoa tekemiseen ja ilohan sen kanssa on tehdäkin, kun se oppii huisin nopsaan ja välillä tuntuu että ihan opettamattakin. Kipin nopealiikkeisyyttä ja herkkyyttä ohjautumiseen sillä ei toki ole ja Kipin kanssa en vaan muutenkaan pääse yli enkä ympäri siitä, että siinä on jotain niin totaalisen valloittavaa, että se on kietonut mut tyystin pikkusormensa ympärille ja jostain syystä on ihan hirveästi alkanut pelottaa ajatus, että sille sattuisi jotain. Noh, ehkä se taas ajan myötä helpottaa, niin kuin muidenkin huolestunut kyttääminen. Treenaamisen edestä olen kyllä yrittänyt ottaa koiria sitäkin enemmän mm. sienimetsälle ja marjapuskissahan varsinkin nuoriso viihdyttää itseään ihan omatoimisestikin.
Väkeä puskassa (Cessie, Kipi & Ruu). Varsinkin Cessie ahmii marjoja (karviaiset, vadelmat, mustat ja punaiset viinimarjat, mustikat... vissiin mitä vaan) ihan himoonsa, mutta Kipi tulee hyvänä kakkosena perässä. Ruukin on oppinut touhuun, mutta ei sillä ihan tuollaista himoa ole kuin tytöillä. Piikkihän aikoinaan nuorena poikana pisteli mustaherukoita oikein urakalla - söi vissiin vähän ämpäristäkin suoraan, kun oli poimijoita kylässä... ja aiheutti seuraavaksi yöksi kauhunhetkiä, kun jalat ei kantaneet ja poika alkoi hoiperrella miten sattuu! Mitäpä ne nuoret pojat moista muuta kuin humalassa . Selvisi sekin päivystävällä eläinlääkärillä, kun peräsuolesta löytyi mustaa massaa ja marjat olivat siis alkaneet käymään. Voi Piikki .
Sepe ahmimassa ykkössuosikkejaan karviaisia.
Mainittava on varmaan myös, että eilen syyskuun ekan päivän kunniaksi änkesivät kimppuun syksyn ensimmäiset hirvikärpäset. Ilmeisesti oon onnistunut pysyttelemään sopivilla hirvivapailla alueilla, kun näinkin pitkälle päästiin. Eilen sen sijaan ihan miniminilenkin jäljiltä niitä ei löytynyt vain useita, vaan useita kymmeniä - aivan järjetön määrä heti kerralla.
Kuin myös kirjattava ylös, että heti Sepen juoksun perään (olisko ollut noin viikon kuluttua Sepen juoksun alkamisesta) alkoi myös Kipin juoksu. Toisaalta ihan hyvä saada molemmat kerralla pois alta. Ainakin siinä mielessä, että selviää yksillä pissanäytteitten ottamisilla pojilta - mä kun aina tapaan varmistaa tyttöjen juoksujen jälkeen, ettei pojat ole innollaan mitään tulehdusta päässeet kehittämään.
Loppuun vielä pieni agilityaiheinen kevennys, kun käytiin viime viikonloppuna lapsikatraan kanssa kotieläintilalla, jossa innostusta herättivät myös esteet - tiedä siitä ohjautuvuudesta sitten:
Tänään haettiin Piikin uurna kotiin Vernasta. Tänään näin myös ensimmäistä kertaa sitten viime tiistain unta Piikistä. Nuku hyvin rakas.
Edelleen tuntuu jotenkin epätodelliselta, että jotain niin suurta voi oikeasti olla poissa.
Viimeiset reilut pari viikkoa on olleet varsin raskaat - miten joskus kaikki voikin kasautua. Kaksi viikkoa sitten tiistaina - juuri kun olin samana aamuna joutunut itse jäämään sairaslomalle - Bertta sai vatsalaukunkiertymän. Tai itse asiassa se ei ollut vielä kiertynyt, kun menimme eläinläääkäriin ja vatsa röntgenkuvattiin. Kaasua kuitenkin oli ja koira oli tarkoitus letkuttaa kevyessä rauhoituksessa. Liekö rauhoitus vaikuttanut asiaan (sehän lisää kiertymisvaaraa) vai olisiko muutenkin pian ollut käymäisillään niin, mutta letkutus ei onnistunut ja uudessa kuvassa mahalaukku oli jo kiertynyt. Muuta vaihtoehtoa ei siis ollut kuin leikata. Bertan kohdalla ratkaisu oli minulle selvä. Leikkaukseen lähdetään. Onhan Bertalla ikää, mutta se on ollut loistavassa kunnossa - pirteä, terve ja mennyt nuorempien mukana. Vatsakaan ei ehtinyt kiertyneenä olla pitkään. Ratkaisu vaikuttaakin oikealta. Potilas toipui nopeaan ja sitä on saanut lähinnä hillitä menemästä liian vauhdilla ja riekkumasta liikaa. Juuri tiistaina katselin, kun se pomppi Otson ympärillä komentaen leikkimään ja mietin, että tuossako se tosiaan on syksyllä 13 vuotta täyttävä, tasan kaksi viikkoa sitten vatsalaukunkiertymästä leikattu potilas. Enpä olisi Bertalle osannut tätä vaivaa odottaa. Koko ikänään sillä ei ole ollut mitään tähän viittaavaa (toki se on muutenkin ollut hyvin terve) - vanhemmilla koirilla kiertymä kuulemma tosin on usein joiltain osin erityyppinen kuin nuoremmilla. Vatsasta löytyi massaa, joka koostumukseltaan sopisi tällaisten luiden jäännöksiksi. Kyseisiä luita oli vanhempi osa porukkaa syönyt muutama päivä aiemmin ja kaikki niitä syöneet menivät ripulille, jopa ne teräsvatsaisimmat. Liekö luissa / erässä / pussissa siis ollut jotain vikaa vai mistä moinen. Meillä kyseisiä luita ei enää syödä.
Seuraavana tiistaina oli vuoro lähteä pikapikaa Piikin kanssa päivystykseen. Vatsavaivoja silläkin, vaikka kaikki keinot oli yritetty niiden ehkäisemiseksi. Tutkittiin monenmoista, myös veriarvoja ja muuta, ja röntgenkuvassa silläkin näkyi vatsassa oudon näköinen massa, ei kuitenkaan kaasua. Ilman leikkausta ei ollut mitään tehtävissä. Piikin kanssa ratkaisu oli vaikeampi. Tai toisaalta tiesin, että ei ole koiran kannalta kuin se yksi oikea päätös, mutta ei se sitä silti helpoksi tee. Toki Piikki oli viime syksystä lähtien varsinkin vatsaltaan erinomaisessa kunnossa ja edelleenkään eläinlääkärissä ei löydetty mitään esimerkiksi syöpään viittaavaa ja kaikki veriarvot kohonnutta tulehdusarvoa lukuunottamatta kunnossa (borrelioosinahan syksyisiä vaivoja lopulta pääasiassa hoidettiin ja borrelioosilääkitykseenhän ne myös vastasivat). Jatkoajalla se kuitenkin oli. Vaikka jokaisen noista tahtoisi pitää luonaan ikuisesti, niin olen äärettömän kiitollinen tästä ajasta ja erityisesti tästä kesästä, jonka vielä saimme - uintia, herkkuja, yhdessäoloa, oikeastaan koko aika pääasiassa Piikin mukaan. Miten kaipaankaan.
Piikki ja Oodi viimeiseksi jääneellä uintireissulla 27.7. Tällä reissulla mietin uintikesän olevan Bertan kohdalta varmaankin ohi, mutta en arvannut, että se olisi sitä muidenkin osalta... (tämä on ollut niin Piikin juttu, vähintään joka toinen päivä on koko kesän käyty uimassa ja kävelemässä pitkiä lenkkejä järvessä, satoi tai paistoi, ja tuntuu, että on liikuttukin enemmän vedessä kuin maalla - en tiedä vieläkö pystyisin edes kertaalleen tälle kesää käymään muiden kanssa mökillä ja uimassa).
Huoli on edelleen aikamoinen noiden muiden osalta. Joka tapauksessa, lauantaina, siis hiukan ennen Bertan tiistaista sairastumista, oli alkanut myös kauan odotettu Cessien juoksu. Vihdoinkin päästäisiin pentupuuhiin. Ensimmäinen proge otettiin keskiviikkona, viidentenä juoksupäivänä (vaikka tiukkaa teki Bertan seuraamiselta kyetä muuta ajattelemaan) ja odotetusti se oli vielä alle 0,2. Tässä tilanteessa ei ollut mitään mahdollisuutta lähteä yli viikon reissuun ihan eteläisimpään Ranskaan Marseillen kupeeseen, joten viimeiset järjestelyt spermanlähetystä ja keinosiemennystä varten käyntiin. Seuraava proge maanantaina 1,2. Jännitys tiivistyi ja peukut tiiviisti pystyyn, ettei h-hetki osuisi viikonlopulle, sillä silloin ei olisi mitään mahdollisuutta saada spermalähetystä Suomeen (käsittämätöntä!) ja keinosiemennyksessä ajoituksen pitää kuitenkin tuoreellakin osua päivän päälle, kun kuljetukseen menee aikaa vuorokauden verran. Loppuviikon sitten valvoinkin - paitsi huolesta ja murheesta, myös astutus-/siemennysjärjestelyjä kuumeisesti miettien, tutkien ja soitellen. Koska alkoi näyttää ilmeiseltä, että h-hetki väkisin osuisi viikonlopulle, selvittelin myös mahdollisuutta lentää koiran kanssa paikan päälle (kaikkia periaatteitani vastaan laittaa koira ruumaan, mutta suoralle lennolle olisin hätätilanteessa voinut sen tässä tapauksessa tehdä - niin paljon oli pentuetta odotettu niin omasta kuin muidenkin toimesta) tai käydä itse hakemassa sperma ja lentää saman tien takaisin. Koska Marseilleen on kuitenkin Suomesta vain kaksi suoraa lentoa viikossa, ei tätäkään saatu järjestymään. Asiaa mutkisti osaltaan myös se, että joissain asioissa Ranska on edelleen niiiin paljon Suomea "jäljessä". Vaikka olin vakaasti päättänyt saada asian järjestymään, tavalla tai toisella, niin periksi oli annettava. Tuossa tilanteessa pettymys tuntui ihan järjettömän suurelta: tämäkin vielä.
Ensi vuonna uusi yritys ja toivottavasti mikään ei tällä kertaa estä pääsemästä paikan päälle - niin se vaan on näiden kanssa tehtävä. Ehkä asiasta onnistuu ajan kanssa löytämään hyviäkin puolia... Vaikka viime viikolla tuntui pelkältä valvomiselta ja selvittelyltä, niin nyt voi ehkä olla himpun kiitollinen edes siitä, että ainakin järjestelyt vähän pitivät ajatuksia koossa ja poissa muista asioista. Joskus harrastus - vai mitä tämä on, rakkaus rotuun, ei tällaista muuten voi selittää - tuntuu hirveän raskaalta monella tavalla.
Viime lauantaina Onnin "ilmaisnäyttelyistä yli kymppivuotiaana valioksi" -projekti saatiin sentään päätökseen. Viisi näyttelyä se vaati. Yhdestä SA, mutta serti meni ohi suun ja toisesta EH (eikä koirassa juur mitään hyvää, ei oikein ne liikkeetkään), lopuista kolmesta sitten tärppäsi. Niin no, lisäksi erkkarin SA ja urosten parhaat liikkeet, mutta erkkareita ei lasketa tähän projektiin, niissä on sentään käyty ennenkin, edes muutama kerta. Eipä tuo isompia tunteita jaksa herättää kuin että vihdoinkin moinen näyttelyrumba (rumban määritelmästä oli kyllä jotain vastaväitteitä...) on ohi. Huh ja helpotus. Sama ihanainen ponteva pikkumieshän se on aina. Itsellä on tällä hetkellä lähinnä väsymys kaiken jälkeen.
]]>2012-08-10T18:02:01+03:002019-11-05T17:50:55+02:00https://patistelua.vuodatus.net/lue/2012/08/lahtemattomasti-lasnapatisteluahttps://patistelua.vuodatus.net/<![CDATA[Kuitenkin aina on elämä laina]]>
The King has left the building.
Sydämissähän se säilyy ikuisesti, omalla isolla paikallaan.
Ja taitaa se näissä huoneissakin olla voimakkaasti läsnä vielä pitkään.
]]>2012-08-01T12:32:01+03:002019-11-05T17:50:59+02:00https://patistelua.vuodatus.net/lue/2012/08/kuitenkin-aina-on-elama-lainapatisteluahttps://patistelua.vuodatus.net/<![CDATA[Molskis ja loiskis]]>
Piikki, Bertta & Oodi
Uinnista märkä turkki ja lehdissä kieriskely, mikä ihana yhdistelmä! Otso sen ainakin taitaa. Täältä löytyy lisää kuvia sisarusten Otso Lehtisen & Oodi kesätukkaisen leikistä.
Kesäviikonloput tuppaa aina täyttymään yhdestä jos toisesta tapahtumasta. Toukokuun puolella käytiin Somerolla tutustumassa lampaisiin Kipinän kanssa. Koska musta on tullut monessa asiassa ihan kauhea kukkis, tekisin lampaisiin tutustuttamisen vähän toisella tavalla. Kipi ei tosin lampaita aristellut eikä ihmetellyt edes alkuunsa - olisi kyllä lähtenyt liinassa kaarrattamaan ja vapaana lampaiden luona ihan nätisti juoksemaan, mutta sellainen hallitumpi hommaan tutustuminen ei oikein ollut meidän makuun. En tiedä kumpaa ahdisti enemmän se, että Kipi joutui tylsästi liinan päässä lampaiden perässä vieraan ihmisen taluttamana lantustelemaan .
Onni puolestaan kunnostautui turistina olkikasasta nauttien (veljekset kuin ilvekset, Otson kuviin yllä viitaten )
(Kuvat Niina Elo)
Kesäkuun alussa Onni käväisi Mäntässä näyttelemässä komeuttaan ollen ROP ja ROP-vet. Tuomari Harry Tastilta tuli hyvä arvostelu ja kovat päivittelyt, miten voi olla mahdollista, ettei sillä ole sertit täynnä (helpostihan se!). Kannatti siis lähteä yövuorojen välissä koko päiväksi moiseen puuhaan, vaikka unet jäikin siltä erää kokonaan väliin.
Seuraava viikonloppu osoitti taas, että ei se yksi nukkumaton vuorokausi vielä mitään. Tahti alkoi oikeastaan jo torstaina, kun en yövuoron jälkeen ehtinyt nukkua kuin pari-kolme tuntia iltapäivällä olleen lääkäriajan vuoksi (tuota onnetonta vasenta kättä piti taas käydä näyttämässä lääkärissä ja nyt tulikin lähete magneettikuvaan, jossa puolestaan tämän viikon maanantaina ehdin jo käydäkin - vielä odotellaan tuomiota, onko hampaista mitään sen kummempaa vauriota aiheutunut). Torstain ja perjantai välinen yö meni myös niillä silmillä töissä ja perjantaina aamupäivällä puolestaan oli ei-koira-aiheista kesäjuhlahässäkkää, jonka vuoksi olin ajatellut nukkua sitten illemmalla ennen seuraavaa yövuoroa... Vaan kotiin ajellessani tunsin oloni vielä siinä määrin pirteäksi, että houkutti ihan liikaa hyppääminen Sinin & Susannan matkaan kohti Piikkiötä Ellin pentuja katsomaan (kiiitos kyydistä!). Sieltä sitten juur ja juur ehdin yöksi töihin - ja lauantaiaamuna odotti lähtö Keuruulle briardleirille! Kovin pirteänä en paikalle saapunut, mutta saavuin kuitenkin ja jopa jotain pientä treenailinkin Cessien kanssa. Tosin oman vuoron jälkeen tuntui, että taju lähtee ja iltanotskilla säpsähtelin vähän väliä hereille jostain unikoomasta. Olin ilmoittautunut leirille vain lauantaiksi, mutta koska mun ei annettu lähteä ajelemaan kotiin illalla, niin majoittauduin Pian mökkiin yöksi (se kun osoittautui lämpimämmäksi kuin Pipsan, kiitos vielä!) ja jäin kuunteluoppilaaksi vielä sunnuntaiksi. Kohtuu lyhyeksi jääneiden yöunien jäljiltä iskikin sunnuntaina lopulta aikamoinen päänsärky, joten oli ihan hyvä jättääkin sunnuntain treenailut muiden seuraamisen tasolle. Yllättävän hyvin selvisin vielä sunnuntaina alkuillasta vähän niin kuin viimeisillä voimillani kotiin, mutta siellä iskikin sitten totaaliväsymys, enkä tiedä, kauanko istuin pihassa autossa kykenemättä liikauttamaan eväänikään. Dah, mutta mihinkään ei koskaan pääsisi/ehtisi tuon lauman ja muun touhun kanssa, jos ei vaan pakottautuisi tinkimään unista. Onneksi seuraavan yön sai vetää rauhassa sikeitä - aina Piikin aamupäiväiseen akupunktioon ja siitä alkaneeseen normaaliin arkeen asti.
Vielä Ellin pentuihin palatakseni ne olivat luonnollisesti kovin suloisia. Erityisesti kiinnosti nähdä ne vielä silloin hiukan epäselvän väritilanteen vuoksi ja ilmi kävi, että niitä jokusen toivomia voimakkaasti charbonnevärisiä (tai jopa kaksivärisiä ) pentuja ei joukossa ollut, vaan alkuperäisen päätelmän mukaiset neljä mustaa ja yksi fawn. Tai oikeastaan tää meni kai niin, että kaksi mustaa, kaksi maksanväristä ja se yksi fawn . "Iso" musta narttu ja uroksissa pikkuinen musta uros, kaksi niitä "maksanvärisiä" vähän isompia ja fawn jässikkä.
Leiri puolestaan oli jälleen hyödyllinen. Paikkana oli kaunis Nyyssänniemen leirintäalue Keuruulla ja kouluttajina Johanna Nivala ja Anu Vehviläinen. Jo aiemman perusteella odotettua oli, että kokeilemisen arvoisia vinkkejä löytyisi ja niinhän niitä. Itselle pääantia on aina omien kasvattien näkeminen ja tällä kertaa paikalla oli Momon pojista Pätkä, Aapo ja Mara ja Nean pennuista Hiro ja Peppi (sekä omassa matkassa turisteina toki myös Kipi ja Ruu) - ja tietenkin myös osaomisteinen Nessa. Omien kasvattien seuraamisen ohella mukava on aina nähdä myös muita briardeja omistajineen ja itselle koulutuksellsestikin taitaa suurin anti tulla muita seuraamalla - itse kun en osaa olla normaali, kun pitäisi tuolleen treenata (vaikken edes osaa jännittää tai muuta, kai sitä vaan tulee liikaa treenattua yksikseen - asia jota kyllä pitäisi yrittää muuttaa, joten sikäli olisi kyllä aina hyvä osallistua ihan koiran kerakin). Kipille leirin parasta antia taisi olla ihanan pienen Nonna-beaglen kanssa leikkiminen (kerrankin Kipille "kokoistaan" seuraa ). Jokusen päivän leirin jälkeen oli fillis, jotta vois leirin oppeja käydä kentällä hyödyntämässä (edes niitä, joita mahdollista hyödyntää ilman häiriötä), mutta niin se taas kaatui arjen mahdottomuuteen. Mielessä on kuitenkin ainakin pari juttua, joita yritetään vähintääkin kokeilla.
Kipin ja Ruun kilpajuoksua rantavedessä
Kipi
Ruu
Viime lauantaina puolestaan olin katsomassa Nessan luonnetestiä Nokialla. Testin ykkösosa (pimeään huoneeseen asti) ja kakkososa (pimeästä huoneesta etiäppäin) löytyvät videoituna linkkien takaa. Nessa oli alusta asti kentällä sillä mielellä, että nyt ollaan menossa leikkimään maalimiehen kanssa ja tuo näkyy sekä hyvässä että pahassa. "Pahassa" lähinnä siinä, että aiheuttaa ylimääräistä riekkumista ja haukkumista suuntaan jos toiseenkin. Nessa on toki kohtuullisen vilkas nuori koira, mutta ei normaalioloissa tuollainen häslääjä. Hyvässä kai voisi ajatella, että tuollaisessa mielentilassa ollessa asioihin suhtautuu vähän eri lailla kuin matalassa vietissä ollessa, eikä asiat vaikuta ihan yhtä voimakkaasti. Toki arvosanoissa oli jokunen kohta, joissa voisi omassa mielessä olla asteen verran viilaamista johonkin suuntaan (lähinnä ehkä kovuus, sillä ainakaan testin perusteella koiralle ei näyttänyt jäävän mitään "pelkoja" sen kummemmin kelkasta, sateenvarjosta kuin tynnyristäkään - ja ainakin verrattuna muihin koiriin, jotka samassa testissä saivat kovuudesta arvioksi kohtuullisen kovan (Nessa hieman pehmeän), mutta jotka em. asioihin ne myöhemmin ohittaessaan reagoivat). Toimintakyky oli tuomarin mukaan muuten kakkonen, mutta olisi toivonut seinässä voimakkaampaa reagointia, mikä pudotti ykköseen. Itseäni puolestaan aina vaivaa noissa testeissä taistelutahtokohta (joka toki pitää sisällään muutakin kuin pelkän leikkihalun), joka tuntuu menevän hyvin monella briardilla kohtuulliseen (niin myös Nessalla). Jotenkin kun vertaa tuon arvion saaneita koiria livenä ja sitä hurjan laajaa skaalaa, mikä tuon arvosanan sisään mahtuu, niin henkilökohtaisesti harmittaa se, että tuloksen perusteella ei oikeastaan voi päätellä mitään. Sama koskee tietysti aina koko testiä - se pitäisi itse nähdä ja siltikään se ei kerro loppujen lopuksi kovin paljoa. Kovin harmillistahan se tietysti on, kun muutakaan tilastollista tapaa luonteiden kartoittamiseen ei MH-, LT- ym. testien lisäksi oikein ole. Vaan kun testiin menee, niin tuomarin arviolle itsensä (tai koiransa ;p) altistaa, joten siihen on myös tyytyminen. Itseäni ahdistaa mm. se, että olen jossain vaiheessa käynyt läpi joka ikisen Ruotsissa briardin suorittaman MH-kuvauksen tuloksen kohta kohdalta ja yrittänyt vetää niistä jotain johtopäätöksiä sukujen/linjojen/pentueitten osalta, mutta paitsi että kovin suuria johtopäätöksiä ei pystynyt tekemään, niin en tiedä, millaisen painoarvon niille lopujen lopuksi muutenkaan pystyy laittamaan. Se on vaan etsittävä omaa ihannetyyppiä ja toivottava, että jalostuksellisesti saisi esiin niin Nessan kuin muidenkin kohdalla niitä hyviä ominaisuuksia ja petrattua niitä, joissa parantamisen varaa. Ja kuitenkaan ei sit oikeesti koskaan tiedä, mitä sieltä tulee .
Kepaliini
Kipi, Kepa & Sepe
Cessiestä on kehittynyt tänä kesänä varsin taitava uimari (viime kesinä ollaan käytykin nuorison kanssa uimassa turhan niukasti, lähinnä vilvoittelemassa)
Kun muuta lelua ei ollut mukana, sai Kipi vesilelukseen pannan
Veli ja sen sisko
Pii
Oodin kesätukka (komeasti itse ajeltu - hups, ehkä mä opin vielä tai hankin ainakin pidemmän terän)
Treenailun osalta harmittaa, että olen jumiutunut odottamaan Cessien juoksun alkamista - eikä sitä nyt ole kuulunutkaan. Kovin voimakkaasti olen asennoitunut siihen, että tänä kesänä ei Sepen kanssa juuri ehdittäisi treenailemaan, vaan johan tässä olisi jo jotain ehtinyt (tai ainakin joku olisi ehtinyt). Pari pikaista jälkeä sentään käytiin tekemässä, yhdet pikkupätkät metsään, toiset nurtsille. Metsäjäljet oli kaikilla (tai Kipi, Ruu, Sepe) aika onnettomat verraten viime syksyisiin (Onnin helppoakin helpompi minijälki sentään ok - ja noh, Ruu kyllä nuorisosta paras) ja nurtsilla taas huomattavasti paremmat. Täytynee kiinnittää huomiota siihen, miten itse ohjaan metsässä. Myös Kepa pääsi nurtsijäljelle mukaan ja vaikka jälki oli kovin helppo, niin Kepa on siitä hauska, että sen jäljestäessa kuuluu ihan kunnon tuhina ja se tosiaankin nuuskuttelee jälkeään. Tottiksessa Cessielle pitäisi varmaankin lisätä haastetta, sillä heti kun olen jotain sen suuntaista yrittänyt tehdä, tuntuisi koirasta aina löytyvän lisää potkua. Sama pätee varmasti myös vauvatreenien tasolle jääneisiin Kipiin ja Ruuhun. Tämän viikon briardtreeneissä palkkasin piiiitkästä aikaa (varmaan noin vuoteen) patukalla kaikki kolme ja sekös tuntui myös paitsi tuovan vaihtelua myös toimivan. Oon kyllä niin jumiutunut tuohon narupallopalkkaukseen. Sama pallo ja palkka aina vaan joka koiralle joka treenissä... Cessiellä yritän nyt löytää palkkaa joka olisi kivampi kuin noutokapula (jotta palautukset saisi mahdollisimman nopeiksi - kokeillaan jonkin aikaa patukkaa tähän). Kipillähän nyt en oo tottista juur edes treenaillut, mutta pikavilkaisulla vaikuttaisi, että seuraamisen vaaniminen (sehän ihan jäykistyy ja alkaa suu väpättämään palloa odottaessa, mistä syystä en oo oikein jaksanut edes paneutua asiaan) olisi hiukan vähäisempää patukan kanssa. Toivotaan näin. Vaan miten pieni koira voikin olla niin valloittava (yksi niistä koirista, joista voisin tahtoa kloonin). Ruu on yhtä kaavoihin kangistunut kuin minäkin (se on kyllä oikeasti niin Mies ja putkiaivo ja kun jotain on tehty näin, niin ihan heti ei mene ymmärrykseen, että miten nyt voidaankin tehdä eri tavalla) ja kun pallon sijaan tulikin palkaksi patukka, oli se ihan suu ammollaan. Syttyi kyllä, kun sai aivonsa oikeille raiteille ja sittenhän siitä kyllä monesti löytyykin kunnon voimaa ja puruotetta. Sitä odotellessa, että treenattais vähän useammin kuin noin kerran kuussa (ja silloinkin kovin ministi).
Ruulla oli vähän huoli, kun uiskenneltiin Cessien kanssa vähän syvemmällä. Kovasti piti katsoa, että kaikki on kunnossa. On se sellainen herttainen pusumies. Onnia myös vähän huolestuttaa, jos menen kovin syvälle, mutta noita muita ei tunnu isommin häiritsevän (noh, Kipi tahtoisi tulla myös, mutta ei uskalla kovin syvälle).
Piin aarre
Sepe keppeineen
Piks-Poks
Tänään käytiin jo juhannusuinneilla koko porukan kanssa. Tein pari reissua mökille, kun juhannuksen aikaan en viitsi sinne suunnata, kun naapurimökeillä on turhan paljon porukkaa, eikä koirien kanssa voi niin vapaasti olla. Vietetään me siis valtavirran kanssa päinvastaisesti juhannus mökiltä poissa muissa merkeissä ja josko maanantaina sitten taas katsastaisi tilannetta. Iloista ja turvallista juhannusta toivotamme kaikille!
Keli oli tänään varsin tuulinen ja vesikin sekoittunut kylmemmäksi (kuvassa veteraaniuimarit Piksu, Bebe ja Didi)
Piin uinti-ilme
Piikki & Bertta
Pii kera Oodin
Otso Karhunen
Ruuskanen
Kepaliini
Kipsu
Sepeliini
Onni, keppi ja lupiinit johdattavat juhannuksen viettoon! ]]>2012-06-21T23:28:01+03:002019-11-05T17:51:02+02:00https://patistelua.vuodatus.net/lue/2012/06/molskis-ja-loiskispatisteluahttps://patistelua.vuodatus.net/<![CDATA[Videopäivitystä ]]>. Toukokuun ajalta on pätkät, joten näin kuun vaihtuessa seuraavaan onkin jo korkea aika saada nämä pois alta.
Cessien viimekertaisen treenin pätkien (siis tämän ja tämän) katsominen aiheutti tarpeen käväistä uudelleen kentällä (uuh, tässähän tulee jo hurja treenitahti - viikkojahan ei ole vielä kovin montaa kulunut tässä välissä ). Aloitetaan siis näillä.
Edellisen treenikerran videoita kun katsoin niin paikoin seuraaminen näyttää ihan hyvältäkin (sopivasti leikkaamalla voisi saada ihan kivan pätkän ;p - tokan pätkän maahanmenot ok, mutta Sepe pystyisi kyllä nopeampiinkin). Ensimmäisen pallonheiton jälkeen seuraaminen paranee ja enin hötkyily jää. Tällä kertaa ensimmäisessä pätkässä (nää on pilkottu mahdollisimman lyhyiksi) onkin vuorossa takapään käyttöä. Vähän niinkuin pehmeänä keinona seuraamispaikaan korjaamiseen - nähtäväksi jää auttaako.
Olishan tuossa takapään käytössä petrattavaa (ja väistämisessä käännöksissä). Tarkoituksena olisi siirtyä toivottavasti pikku hiljaa vähän vaikeampiin harjoituksiin.
Sitten jokunen luoksetulo, kun en viimekertaisista oikein kyennyt näkemään vauhtia. Mutta en oikein kykene näistäkään, kun videon laatu ja pätkivyys on mitä on.
Lopuksi otettiin vielä vähän esteitä. Lämmittelyksi tokohyppyä ja sitten kokeiltiin A-estettä ja metristä ensimmäistä kertaa tälle vuodelle. Viime syksynä noita pari kertaa kokeiltiin, joten ihan alkuvaiheessahan tuo on (pelkkää ylityksen harjoittelua), mutta josko tässä nyt edes kerran (tai mieluummin tietysti pari) vielä ehtisi ennen juoksua kokeilla, niin saisi jonkinlaista tuntumaa ja mielikuvaa asiasta.
Ihan kohtuullisesti se nuo ylittää (tai A:n hyvinkin - siinä uskoakseni ollut hyväksi myös agikontaktien ottaminen ennen jyrkän esteen ottamista, niin tulee toistaiseksi hyvin alaskin), joten kunhan päästäisiin treenaamaan noutoa (tänään etsin jo noutokapulan talvivarastosta esiin, step one!), niin eiköhän nuo yhdistettyä saa. Hyppytekniikkaa ajattelin kuitenkin yrittää vähän kehittää. Ei tuo nyt paha ole, mutta voisi olla parempikin, joten katsotaan, josko jonkinlaista treeniä asian osalta saisi kasaan.
Laitetaan vielä vähän Omppun tottistelua (vähän kuin vertailuksi takapään käyttöä, joka Onnilta sujuu kyllä paremmin - tosin pakotteesta huolimatta osa istumisista hitaita, vaan tuon ikäisen koiran kanssa yrittää olla vähän varovainen, kun ei voi tietää, onko asioihin fyysistä syytä):
Sekä loppuun vielä tällainen hieno arkivideo, että muutkin kuin tällä kertaa treenanneet pääsee tallenteelle mun ilokseni. Kyseessä siis taas tällainen omaksi iloksi ja ikävänpoistimeksi kyhätty laadukas hömpötyspätkä toukokuisilta ulkoiluilta, että voin ihastella kullannuppujani . Varsinaiseksi sekamelskaksi se meni, mutta sen verran tökkii tekniikka, että olkoon tuollaisenaan. (Jahas, ja tuleekin näköjään toistaiseksi kahdessa osassa, kun moviemaker temppuilee ja jättää loppuun tyhjiä pätkiä, joten niiden kohteilta alkava loppuosa omana pätkänään ainakin siihen asti, jos joskus ehdin paneutua moisen syyhyn.)
Kesän tullen touhut ja tapahtumat lisääntyy ja päivitettävää olisi taas yhdestä ja toisesta, mutta jätetään ne toiselle kertaa ja tällä kertaa sanalliset päivitykset videoiden kommentoinnin tasolle - lukuunottamatta paria pentupäivitystä... Ellin ja Onnin pennut on nimittäin syntyneet eilen illalla! Neljä urosta (kolme mustaa, yksi fawn) ja yksi narttu (musta). Onnea Elli ja taustajoukot! Kaikki oli mennyt sujuvasti, pennut on pontevia ja emäkin voi hyvin, joten hyvillä mielin jäädään odottamaan, millainen täystuhojengi penneleistä kehittyy. Määrän suhteenkin Elli toteutti toiveet: siinä missä Susanna ja Sini tilasivat viisi pentua, asetin itse ylärajatoiveeksi kuusi (Onnin pentumäärää ja Onnin & Nessan toivottavasti tulevia pentuja ajatellen). Tarkkaa työtä! Onnin lapsia, Piikin lapsenlapsia . Kyllähän se tuntuu muun ohessa ajatuksena lohdulliseltakin.
Cessien juoksu puolestaan vaikuttaisi myös olevan lähestymässä - ainakin alustavia merkkejä on ollut ilmassa (vaikka leirin yli alkamisen toivonkin vielä viipyvän). Cessie kävi myös rokotuksilla ja samalla terveystarkastuksessa ja perusteellisissa verikokeissa (laajan verenkuvan maksa- ja munuaisarvoineen lisäksi katsottiin myös kilppari- ja haima-arvot) ja kaikki vaikuttaisi olevan hyvässä kunnossa! Kun Cessie lisäksi kävi vielä fyssarillakin (niskassa oikealla puolella jäykkyyttä - melko vahvasti voisin veikata seuraamisasentoa aiheuttajaksi - muuten varsin hyvässä kunnossa), niin aikalailla valmiita aletaan juoksun alkamiseen ja astutuspuuhiin jo ollakin .
Joka tapauksessa olen suunnattoman onnellinen tästä keväästä ja ennen kaikkea siitä, että Piikin kanssa selvittiin rankasta talvesta. Nyt saadaan nauttia ihanasta keväästä ja kesän tulosta . Sen kanssa niin kovin tiedostaa, että jokainen päivä voi olla viimeinen - jos sitten se voi olla sellainen ihan kenen kanssa vaan. Olenkin ihan vaan istuskellut kivellä tuolla omalla pellolla, nauttinut keväästä ja eritoten siitä, että koirat voivat nauttia siitä, enkä ole voinut estää sitä, että olen istunut siellä tippa silmässä. Paljolti ne on onnen kyyneleitä, silkkaa iloa siitä, että päästiin tähän kesään ja saadaan nauttia siitä yhdessä, mutta myös haikeutta... haikeutta siitä, että ehkä tämä on viimeinen yhteinen kesä Piikin kanssa. Niin vaikea kuin sitä on sanoa tai ajatellakin. Helpotus ja ilo on kuitenkin niin suuri, että se peittää alleen paljon. Erossa en noista vanhuksista kuitenkaan juuri malttaisi olla. Aika kun on muutenkin aina kortilla ja tunne siitä, että ei ehdi noiden kanssa tarpeeksi, niin kyllä sitä erityisesti nyt miettii, viitsiikö lähteä mihinkään pidemmäksi aikaa. Vaikka levottomat jalat on aina vetäneet reissaamaankin, niin erityisesti sen osalta tehdään nyt vain pakolliset, muu saa tällä hetkellä odottaa.
Piksu haistelee tuulia kotimaisemissa
Bertta <3
Mutalätäköt on parhautta, myös Beben ja Oodin mielestä
Treenailukipinä aina välillä hiukan pilkistää, mutta eipä me vielä oikein kunnolla olla alkuun päästy. Cessie aloitti kauden ex-tempore toko-osallistumisella (ilmoittautuminen myöhässä varapaikalle ja vapautunut paikka just ennen koetta), jonka olisi kyllä voinut jättää väliinkin. Kyllä sieltä nyt ykköstulos tuli, mutta kun talven aikaan ollaan "treenattu" (hömpitty vaan vanhoja) yks tai kaks kertaa, niin ei kai olisi pitänyt odottaakaan, että se sen paremmin olisi mennyt kuin syksylläkään. Periaatteessa siis ihan jees (ja saihan tuo nyt kehuja vielä jälkikäteenkin), mutta itselle ei jäänyt niin hyvä maku, kun vähän sillä tuota alokasluokkaa on jääty kokeilemaan, että onnistuttaisiin edes se yksi kunnollinen tuloskin saamaan - ja nyt siihen ei enää kolmannen ykkösen jälkeen oo tiettykään mahdollisuutta. Lisäksi en ehtinyt yhtään virittää koiraa ennen kehään menoa, vaan juostiin suoraan kehään, kun edellinen koirakko keskeytti ennen kuin oli ehtinyt kunnolla aloittaakaan - ja suorituksen jälkeenkin palkkaaminen häiriintyi, kun huudettiin kehäsihteerin luo kilpailukirjaa täyttämään (mähän toki olin hukannut vanhan ). Kokonaisuutena ei siis jäänyt oikein hyvät fibat ja voisinkin vaikka unohtaa koko kokeen.
Noin muutoin Cessien kanssa on kyllä superkiva treenailla, kun ollaan näin kevään tullen päästy taas ulos. Piti ihan ottaa vähän videota, että nään, eroaako se oikeasti sisällätekemisestä (vrt. joku helmikuun tmv. video) vai tuntuuko musta vaan siltä (ok, joo, ohjaaja toki oli silloin myös askelta vailla keuhkokuumeessa, mutta kuitenkin). Toki samalla halusin muutenkin nähdä, miltä tekeminen näyttää, että voisi taas vähän miettiä, mitä ruvetaan reenailemaan. Alla siis tämän päiväinen treenisessio varsin editoimattomana. Kahteen osaan pätkäistynä, kun aina innostuu treenaamaan vähän turhan pitkään. Kuuma päivä ja pientä väsymystä alkaa olla nähtävissä varsinkin lopun luoksetuloissa ja loppuhömpötyksissä. Ohjaajan onnettomista pakotteenantoyrityksistä ei pidä välittää (ei se muutenkaan olisi onnistunut, mutta ei varsinkaan nyt, kun vasen käsi on edelleen epäkunnossa taannoisen puremahaavaepisodin jäljiltä - miten mulle voikin aina moisesta pienestä haavasta tulla näin pitkäaikaisia juttuja...huoh!), kuten ei myöskään horjumisista, kesken kaiken taskusta putoavasta pallosta jne.
Eka pätkä:
Ja toinen:
Onniakin piti vähän kuvailla, kun mukana oli (se olis tarvinnut kyllä pienen pakotteen heti alkuun, niin nuo istumiset olis onnimaisemman nopeat, mutta toisaalta on sillä jo ikää sen verran, että en juur raski).
Yhdet kokonaiset pikku nurtsijäljenpätkätkin on jo käyty tekemässä. Aika onnetonta verrattuna siihen, mitä saa lukea muitten jo tehneen, mutta... parempi sekin kuin ei mitään. Ohjaaja toki vetoaa siihen, että teki kuitenkin taas sen viisi pätkää kerralla . Kaukajärvelle nuo tehtiin ja vanhat tutut varikset kiusana. Namitin vähän tiuhempaan tahtiin kuin olisin muuten tehnyt, että jäisi variksista huolimatta jäljille edes jotain, mutta toisin kävi ja jäljet oli melkein tyhjiä siitä huolimatta että lisäksi heittelin nurtsin reunallekin ruokakekoja. Paikalla ei edes ollut kuin kaksi varista, joten varsin pulskaa porukkaa lienevät. Yllättävän hyvin jäljet silti meni, vaikka kaikilla huomautettavaa olikin. Onni parantaa aina alun jälkeen ja teki ihan jees jäljen, vaikkei se toki kovin hankala ollutkaan, kun kaikille piti pätkät alueelle mahduttaa. Cessiesta oli kiva huomata, että sen intensiivisyys selvästi parani, kun nameja ei jäljeltä meinannutkaan löytyä (oonko mä taas mennyt liian helppojen jälkien halpaan?), eka kulma reippaasti yli, mutta korjasi itse, toka parempi. Kipi jäljesti myös yllättävän hyvin noin tyhjää, kulma voisi olla parempi, keppi saisi ilmaisussa jäädä paremmin jalkojen väliin (yllättävän vähän haittasi viereisellä kävelytiellä ihan vieressä kulkenut koira!). Ruu ennakoi koko ajan keppejä ja olisi välillä jäljestänytkin puoliksi makuulla, mutta kepithän tuo ilmaisee sitten niiden kohdalle tullessa oikein hyvin. Kepallekin tein jäljen (sehän ei ole juur jäljestänyt kuin pikku kaistaleella omalla pellolla pari kertaa kesässä) ja yllätyksekseni(?) se oli heti kartalla ja nenä maassa, kun laitettiin jälkivaljaat päälle . Kovin lyhyt ja helppo jälki ja sillä oli vähän ruokaakin jäljellä, kun poljin jäljen viimeisenä ja ajoin ensimmäisenä, eikä varikset siten ehtineet sitä ihan tyhjäksi syödä, mutta hienosti poika meni vieraassa paikassa. Suureksi harmiksi varikset vaan oli onnistuneet aukaisemaan ja tyhjentämään loppupalkkarasian, argh! Melkein meinasi itku päästä pienen miehen puolesta, mutta onneksi Kepalle on silitykset ja rapsutukset äärettömän tärkeitä, joten vietettiin tovi silitellen jäljen päässä. Ens kerralla sitten toivottavasti tältäkin osin paremmalla onnella.
Keltsi on kasvattanut melkoisen turkin (terveisiä vaan Mara-veljelle, perässä tullaan ;p). Onneksi se on kohtuullisen laatuinen, niin ei ole ihan mahdoton hoitaakaan.
Muuta ylös kirjattavaa? Noh, lauantaina käväistiin Treen kv-näyttelyssä ja multa meni melkein koko briardkehä tuloksineen ohi, kun juutuin suustani kiinni välillä kenenkin kanssa (ei se näköjään tilannetta kehän seuraamaan kykenemisen osalta aina muuta, vaikkei ne omat koirat osallistuisikaan). Illalla töissä sitten luin tuloksia netistä yllättyneenä keitä sitä oli kehässä edes ollutkaan . Maanantaina Piikki kävi neljännessä akupunktiossa vähän aikaistettuna, kun akupuntiota antava eläinlääkäri jää kesäkuun puolivälissä kuuden viikon lomalle ja tuli hätä, että ehditään vielä yksi eli se viides kerta käydä ennen lomaakin. Onni puolestaan kävi vissiin kolmisen viikkoa sitten fyssarilla. Lanneranka oli vasemmalta puolen jumissa ja fyssari epäili astutuksen sitä jumittaneen - onhan tuo toki iäkkäälle (vanhahan Onni ei suostu edelleenkään olemaan) koiralle rasittavampi homma, joten ihan mahdollista. Omistaja sai samalla laserointia käsivammaansa. Ensi viikolla taitaa olla seuraava koirien fyssariaika, vielä vähän arvonnassa, mutta liekö se Oodin vuoro seuraavaksi. Elokuulle (ja lokakuulle) on varattuna parille koiralle osteopatia-aika Piiralle Turkuun (sinne kun on julmetut jonot), mutta varmaan tuohon väliin vielä jotain hoitoaikaa täytyy ottaa. Jengiä hoidettavaksi ja tsekattavaksi kun riittää... Mä vaan pidän tuota koirien liikkumiskykyä ja sen mahdollisimman suurta vaivattomuutta kovin tärkeänä niille (halpaa lystiähän tällaisen koiramäärän kanssa ei ole mikään, mutta syödään sitten itse vaikka kaurapuuroa). Ensimmäiset punkit puolestaan löytyi koirista tänä vuonna 25.4. Kotimaastoissa liikkumisen jälkeen niitä ei onneksi ole löytynyt, mutta taajaman laidoilla tehtyjen lenkkien jälkeen sitäkin enemmän - ja tietenkin kaikkein eniten taas Piikistä . Tänä vuonna vanhimmista kolmelle on kokeilussa Certifect-niminen punkkitorjunta-aine, jolla pitäisi olla vähemmän haittavaikutuksia kuin osalla muista myrkyistä - lopuille laitettiin Exspotit. Toivotaan, että ei enää juuri punkkeja löytyisi.
Uimakausikin on jo pikaiseen korkattu. Otso heitti uimakiepit heti ensimmäisellä sulavesivisiitillä mökille. Tietenkin. Kukapa nyt moista uimaripoikaa vedestä pois pitäisi.
Kipinä tyytyi ihailemaan hyytävän kylmää vettä rantakiviltä
Cessiekin kävi järvessä, mutta luulen, että tässä se putosi laiturilta kurkotellessaan - ei tosin menoa moinen haitannut
Töyhtöhyypät (Cessie & Keltsi) laiturilla
Loppuun vielä pari pientä pätkää Otsosta ja Kipistä. Kipi on niin huvittavan hassu, kun sen pitää mielistellä Otsoa niin kovin (eihän niitä parhaita paloja toki koskaan videolle onnistu samaan, mutta jotain). Otso ei edes ole mitenkään paha (kuten videopätkiltäkin näkyy), mutta onhan se toki kunnioitusta herättävä karhuherra . Pellolla ja muualla, missä tilaa riittää Kipi saattaa kyllä innostua kovinkin juoksuttamaan Otsoa ja leikkimään kunnolla sen kanssa - kun kaiketi tietää olevansa nopeampi - mutta muutoin pitää kovasti osoittaa ihannointia ja suurta kunnioitusta. Jotenkin hurjan pentumainenhan Kipi toki on edelleen muutenkin.
Talven kelien pelastuksena varsinkin vanhuskoiria ajatellen on ollut mökki, jossa lunta on ollut vähemmän kuin kotona (ja varsinkin jäältä tai sen reunamilta on aina löytynyt paikkoja, joissa helpommalla kulkea). Pääsiäisen kieppeiltä lähtien alettiin heittää hyvästejä jääretkille ja tässä päivityksessä onkin lähinnä kuvaseurantaa kevään etenemisestä ja jäitten sulamisesta mökkimaisemissa.
08.04.:
Kahdeksas päivä eli pääsiäissunnuntaina alkoi aurinkoisimmissa kohdin jo paljastua uudelleen pieniä maaplänttejä.
Pääosin lumisia olivat silti vielä maisemat niin pikkuteillä...
kuin järvelläkin (joka olikin pilkkijöitten valtaama koko pääsiäisen!)
10.04.:
Pääsiäismökkeilijöitten poistuttua tiistaina oli vielä talvista, mutta lumi alkoi jo muuttua varsin vetiseksi
Pii aarteineen
Oodi
12.04.:
Torstaina jäällä olikin jo vettä niin, että sai olla tarkkana, etteivät hurjastelijat lähde rantaa pidemmälle
Cessie & Kipi
Onni syöksymässä tyttöjen luo
Cessie
Onsku tytöt perässään
Kipinä ja kaikki vauhti pelissä (ei se turhaan ole toiselta nimeltään Kipinä-Kiitäjä) ;p
Rannassa riitti lunta vielä ihan kinoksiksikin
Jos sitten sulaakin (Kipi & Cessie)
Cessie
Kipi & Onni
Leikkimään!, pyytää Cessie
Onni & Cessie - ja Kipinä rannassa
Ruuti & Cessie
Ruu
Ruuti & Cessie
13.04.:
Perjantaina jää näytti taas kuivemmalta, mutta vanhusten kanssa mentiin ihan rantaa pitkin
Piksu nauttii lumessa kierittelystä
Oodi ja sulaa maata rantakallioiden metsikössä!
Piikki
Heinänsyönti kuuluu kevään ohjelmaan
Lähempänä mökkiäkin rupeaa olemaan sulaa
Pii aarteineen
17.04.:
Tämän viikon puolella ranta alkoikin sitten jo olla suureksi osaksi tämän näköistä ja alettiin tyytyä siihen, että jäätä pitkin kulkeminen ei suju enää ihan rannassakaan (yksi harvoja huonoja puolia tässä kaikkinaisessa sulamisessa :)
Lahden pohjukassa sentään vielä hiukan jäisempääkin rantaa
Oodin keppileikkejä
Täällä mieli lepää
Ettei totuus ihan unohtuisi, niin kotona sitä lunta on edelleen kaksinkertainen määrä tuohon verrattuna - vaikka ollaan noin 50 km etelämpänä! Vielä ei pääse sen kummemmin omassa metsässä kuin pellollakaan polkujen sivussa kulkemaan. Jälkikelit ainakin taitaa odotuttaa itseään reilusti toukokuun puolelle. Eilen agitreenireissulla kurkittiin silläkin suunnalla meidän vakiulkoilupaikkaa, mutta vaikka Mouhijärven suunnalla metsät ovatkin jo sulempia, niin sinne johtava metsätie oli vielä sen verran luminen, että ilman maasturia ei sinnekään uskaltanut suunnata. Ehkä ensi viikolla... Tästä tosin seurasi se, että löydettiin pari ihan uutta kivaa ulkoilupaikkaa tuolta alueelta. On kyllä loistavia metsiä Tampereen alueen perinteisiin hämäläisryteikköihin verrattuna!
Viime viikkoina Piikki on käynyt kolmen kerran tehokuurin akupunktiossa ja on taas entistä ehompi. Toukokuun lopulla vielä yksi kerta ja sitten toivottavasti mennään hyvin kesää - liukkaat kelitkään ei toivottavasti enää tule häiriöksi. Tenavat Ruuti & Kipinä puolestaan sai kotikäynnin hierojalta ja samalla vähän ex-tempore hierottiin myös Onni. Olin ostanut kolmen kerran koirahieronnan ja ajattelin, että Ruuti voisi tarvita toisen käsittelyn, kun se ei ole moisissa koskaan ollut, mutta koska se hierojan mukaan jäi sellaiseen kuntoon, että hieronta ei ihan lähiaikoina ole tarpeen, päätin käyttää kolmannen kerran saman tien Onniin, kun hierojallakin aikaa oli (eikä hänenkään tarvitse sitten meille asti yhtä koiraa varten ajella erikseen). Ruu maalaispoikana ja käsittelyyn hyvin tottumattomana oli kovin vallaton ja olisi tahtonut lähinnä pusutella, mutta saatiin sekin hierottua. Hierojan mukaan hyvässä lihaskunnossa ja erityisesti syvät lihakset kunnossa. Hiukan kireyttä oli lähinnä selässä, mutta kireydet kuulemma aukesivat hyvin ja koira jäi hyvään kuntoon. Aavistuksen heikommat lihakset saattaa olla vasemmassa takajalassa kuin oikeassa, mutta ero on hyvin pieni, joskin kokeilla voisi pitää "paremmassa" oikeassa jalassa iltaisin sisällä sukkaa, jolloin käyttäisi vasenta enemmän (lähinnä sellainen pieni ero, joka voi kuulemma tulla esim. kynsivammasta tmv.). Kipi tuttuun tapaansa on kovin herkkä ja kertoo heti, jos sattuu. Sillä kuulemma enemmän kireyttä ja sen tuntuiset lihakset, että niillä on "tehty jotain" (kaipa se agility meidänkin mittakaavassa lihaksia rasittaa). Kireyttä löytyi edestäkin, mutta takapäätä hierottiin enemmän, joten siihen myös reagoi voimakkaammin tällä kertaa. Onnilla oikea puoli tuttuun tapaan aiheutti enemmän reagointia kuin vasen (tiedä sitten onko se se vasemmassa etujalassa oleva vanha hampaanpala, joka aiheuttaisi vasemman jalan varomista ja oikean puolen kuormittumista).
Tiistaina poikettiin kevään ensimmäistä kertaa myös briardtreeneissä ja hyrh. Treenaaminen ei selvästikään enää sovi mulle lainkaan, koska treenien jälkeen olin niin umpijäässä, että vielä yöllä kolmen aikaankin heräsin hytisten. Huh. Selvästikin voin siis paremmalla omallatunnolla keskittyä vanhuskoiriin - ja koko jengin kanssa tietysti perusulkoiluun ja muuhun touhuun. Johan meidän treenailu on muutenkin alkanut olla lähinnä vitsi .
Juur kun ehdittiin päästä lumien sulamisessa edes hyvään alkuun, sitä saatiin kerralla lisää niin, että koko seutu oli vuorokauden verran kaaoksessa (ei kait siinä muuta, mutta aurat ei päässet liikenneruuhkien, jumien ja kolareitten vuoksi etenemään, ei myöskään hälytysajoneuvot... onneksi itse ei tarvinnut ihan pahimpaan aikaan olla keskellä kaaosta). Mä niin iloitsin noitten vanhusten takia jokaisesta sulaneesta lämpäreestä ja jäättömästä tienpätkästä ja innolla käytiin etsimässä ja nuuskimassa sulaneita paikkoja aurinkoisissa rinteissä. Nyt joudutaan kokemaan koko sulamisprosessi taas uusiksi. Iso PLÄÄH! Eipä tässä oikein tiedä itkeäkö vai nauraa.
Ensimmäiset pari päivää uudella lumella oli toki ihan ok, kun lumi oli kevyttä helppokulkuista pakkaslunta. Tänään se oli jo kovempaa ja nyt kun aurinko näyttää taas lämmittävän ja sulattavan kunnolla, niin huomenna vielä kurjempaa. Pääsiäisen yli on luvattu kunnon pakkasöitä (ja lisää lunta), joten ihan heti ei ole tiedossa helpotustakaan. Voi kun viimeistään sitten tulisi lämpöaalto ja veisi lumet ja ennen kaikkea kurjat kelit kerralla mennessään! Päästäisiin kunnolla ulkoilemaan.
Ei oo reilua, kun Turun suunnalla oli jo viime viikolla täysin lumetonta. Vammala-Mouhijärvi paikkeilla meni viime viikolla lumiraja ja mä jo suunnittelin, että sinne päin voisi koiria lähteä jonain vapaapäivänä suliin maastoihin ulkoiluttamaan. Viime torstaina Turun keikan ja agitreenien jälkeen Mouhijärvellä aurinko paistoi, maa oli paljolti sula ja oli niiiin keväisen ihana olo. Vaan taas ollaan lumen vankeina.
Mökkirannassa oli jo hetken aikaa näin vähälumista.
Ja Piikki nautti!
Hiukan enemmän kevättä on ollut ilmassa mm. narttujen juoksujen merkeissä. Omista ei kumpikaan (siis kumpikaan steriloimaton) onneksi ihan vielä juokse, mutta Onni pääsi astumispuuhiin Ellin (Jolibumerang Bodil) juoksun myötä. Nyt vain pidetään kaikki peukut ja varpaat pystyssä, että pentuja tulisi! Astutusten loppumista Onni taisi protestoida pissimällä vastalauseen Cessien ruokakuppiin - onneksi sentään tyhjään. Muutoin se on onneksi ollut oma itsensä ja ruokakin on maistunut koko ajan. Piikkikin taisi tänä aamuna bongata kevään ensimmäiset juoksunartun viestit, eikä meinannut malttaa jättää haistelua sikseen ollenkaan.
Muilta osin on ollut varsin kiireistä ja suuntimista paikasta toiseen. Nyt vaan huomaa selvästi, että oma turnauskestävyys ei enää ole ennallaan. Yksikin vuorokausi väliin ilman unia ja toinen vajailla, niin saa ottaa takaisin monta päivää. Käsi puolestaan ei olisi mun käsi, jos se olisi parantunut noin vaan - tulehtumaanhan se meni ja tuntuu turpoavan edelleen, mutta jospa se pääsisäisen aikaan palautuisi.
.
eli... tadam, pikku Pätkis (Tosselin Ou-nou Haisuli)! Pätkishän on pienehkön kokoinen, tasapainoinen, eloisa briardpoika, jonka harrastusvalikoimasta löytyy niin tottista, jälkeä, paimennusta, agilitya kuin vähän purujakin (enempi kisaurakin starttaa varmasti hyvin pian, treeneissä poika toimii kivasti). Pätkis on terve poika terveistä taustoista ja koska kyseessä on oma kasvattini, myös suvusta, jonka tunnen varsin hyvin. Molemmilta vanhemmilta löytyy ominaisuuksia, jotka täydentävät toisiaan. 
.
.
.
)
). Jokusen päivän leirin jälkeen oli fillis, jotta vois leirin oppeja käydä kentällä hyödyntämässä (edes niitä, joita mahdollista hyödyntää ilman häiriötä), mutta niin se taas kaatui arjen mahdottomuuteen. Mielessä on kuitenkin ainakin pari juttua, joita yritetään vähintääkin kokeilla.
. 
). Aloitetaan siis näillä.
.
. Tänä vuonna vanhimmista kolmelle on kokeilussa Certifect-niminen punkkitorjunta-aine, jolla pitäisi olla vähemmän haittavaikutuksia kuin osalla muista myrkyistä - lopuille laitettiin Exspotit. Toivotaan, että ei enää juuri punkkeja löytyisi.
