Joo. Leikityspäiväkuvia viime sunnuntailta. Sen kummemmin sensuroimatta tai valikoimatta kaikki vähänkään onnistuneet (tai onnistumisesta näiden kohdalla tuskin voi puhua, mutta joista edes jotain erottaa) näemmä aakkosjärjestyksessä (tai ainakin melkein). Kiitos Piialle (vai Pipsalle vai kuka niitä kuvia lisäkseni räiskikin) - näyttävät heti onnistuneemmilta nuo muiden ottamat.

Aia:

 

Ätsii:

 

Cessie:

 

Huuru:

 

Juksu:

 

Nemo:

 

Litti:

 

Pätkis:

 

Tähkä:

 

Pari viikkoa veljessarjaa vanhempi Urho:

 

Zira:

 

Päivää vietettiin siis Mouhijärvellä ProCanis-hallin mukavissa puitteissa - ja kivaa ja hyödyllistä oli jälleen. Kiitos Janille ja kaikille päivän onnistumisen mahdollistaneille!

Momon pikku pentusille hienoine aktiivisine omistajineen vielä muistutukseksi: malttia. Kehittäkää leikkimistä kaikessa rauhassa erillään ja ottakaa toistaiseks tottista ruoalla. Kun leikkiminen on niin vahvaa ja innokasta, että se varmasti toimii kunnon palkkiona (leikkimisen kauttahan on tarkoitus hakea nopeutta ynnä muuta suorituksiin), niin sitten vasta alkakaa siirtyä lelupalkkaan pikku hiljaa (muutoin kannattaa toki kentällä leikittää, tottiksen lopuksi tai erikseen ym.). Ei oo hoppua ja kaikki on mahdollista jatkossa, kun malttaa tehdä pohjat kunnolla.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Samaan päivitykseen myös Nean pikkuisten uusimmat kuulumiset.

Kuvissa reilun vuorokauden ikäisinä.

Nea on toipunut synnytyksestä ja leikkauksesta mainiosti. Ulkoilee jo ihan pirteänä sen mitä pentuja malttaa jättää ja ruoka maistuu hyvin. Uskomattomia toipumaan nuo koirat. Pennut hoitaa hyvin ja rauhallisesti - ja pennut vaikuttavatkin varsin tyytyväiseltä porukalta.

1 vrk poseerauskuvat vielä penneleistä.

Tytöt:

Keltainen

Oranssimusta

Pinkki

Punainen

Roosa

Merkkaamaton

Fawn

Pojat:

Punamusta

Sininen

Ruskea

Merkkaamaton

Näihin sitten pitäisi yrittää olla liikaa kiintymättä... Hirvittää. Miksi tähän hommaan tulee edes ryhdyttyä - vähän sama kuin koiran ottaminen ylipäätään. Ero on kuitenkin edessä ja se on raastavaa ja joka kerta päättää, että ei koskaan enää, tätä tuskaa en halua enää kokea. Silti, kerta toisensa jälken. Ilon täytyy siis olla vielä suurempi (tai sitten ihminen on masokisti).

Noh, kai tämä näin menee. Kahdeksan vuoden tauon jälkeen nämä kaksi tämän vuotista pentuetta ja sitten taas yhtä pitkä tauko? Tauko ainakin.

Kunpa näille vaan löytyisi yhtä ihanat kodit kuin Momon pojille!

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Pakko kirjata ylös myös, että oma porukka sai viime viikolla Drontalit - Nean madotus hoidetiin jo aiemmin kuuden päivän Axilurkuurilla.

Ja Keltsi oppi viime tiistaina (auts, oliko se niin, tässähän menee jo päivistä sekaisin) hyppäämään omin avuin puuvajan ylätasanteelle. Reipas ja taitava pieni mies.